narttu Tupla-Täplän
Bisquit (Bim), synt. 29.5.1994
Bim
on nykyisin luonteeltaan hyvin helppo koira alkuaikojen hankaluuksista
huolimatta. Bimin kanssa oli pentuaikana hieman hankaluuksia, koska
emme olleet osanneet odottaa sitä, että maailman mukavimman ja
helpoimman koiran, Täplän, pentu voisi olla jotenkin ongelmallinen.
Bim kuitenkin oli. Se on luonteeltaan terävämpi, kovempi ja
helpommin kiihtyvä kuin äitinsä. Se halusi pentuna tosissaan
kokeilla rajojaan, olipa kyse sitten kynsien leikkuusta tai toisten
koirien kohtaamisesta.
Nykyisin
se on sitten jo kuin aivan eri koira. Kotioloissa ja vieraisiin
paikkoihin mentäessä se on rauhallinen kuin mikä. Bimin
nähdessään saa helposti sen käsityksen, että parsonit ovat
velttoja ja rauhallisia. Tuo käsitys kuitenkin ropisee romukoppaan
kun tarjolla on aktiviteetteja - oli sitten kyse kepillä
leikkimisestä tai agilityesteiden suorittamisesta. Silloin vauhtia ja
energiaa riittää. Agilityrata on muuten ainoa paikka (luolien
lisäksi), missä Bimin kuulee haukkuvan. Kotona se ei hauku edes
ovikelloa.
Metsästysvietti
on Bimillä myöskin tallessa. Se on metsästysretkillään törmännyt
pariin otteeseen mäyrään. Supia ja kettuja on tullut kohdattua
sitten enemmänkin. Joskus, kun agilityura jää tauolle, saattaa Bim
päästä ihan luolakokeisiin taipumuksiaan testaamaan.
Bim
kilpailee agilityssä ylimmässä eli 3-luokassa. Luonnetestistä Bim
on saanut +200 pistettä (pisteitä annetaan skaalalla -300 ->
+300). Erityisesti kehuttiin sopivan kovaa luonnetta. Bimin silmät ja
polvet on tutkittu ja terveeksi todettu. Näyttelyissä Bim käväisi
nyt veteraani-ikäisenä kerran, ja sai ykkösen ja SA:n. Open Showssa
se on käynyt vuosittain, ja eipä sitä siellä ole yleensä muusta
moitittu kuin isosta koostaan. Rakenteeltaan Bim edustaakin sitä
tyyppiä, mihin kasvatustyössämme pyrimme.