| |
Mikä on
parson?
Kasvatustoimintamme
>Yleistä
>Pentueet
>Pentuja tulossa?
Koiramme
>Nartut
>Urokset
>Kuvia ja videoita
>In Memoriam
Harrastukset
>Agility
>Mejä
>Luolat
Muu
perhe
>Muut eläimet
>Me itse
Päiväkirja
Vieraskirja
Linkit
Palaute
Ultraäänitutkimukset |
|
Päiväkirja 1-6/2002 30.6.2002 Koiratapaamisia Perjantaina
meitä kävi tervehtimässä Valon pentu "Pikku-Kakkonen" eli Viivi.
Viivi on yhtä kaunis kuin muutkin sisarukset. Kävimme kallioilla
kävelemässä, ja Viivillä ja Lantilla meni lujaa. Lenkin päätteeksi koirat
kävivät uimassa. Kun tulimme kotiin, kuvittelin pentujenkin jo saaneen
tarpeekseen juosta, mutta vielä mitä. Sisällä alkoi sitten mahdoton
vetoleikki, jota säesti armoton urina.
Lauantaina Luigii tuli meille hoitoon, kun Marju lähti Bimin ja Nelsonin kanssa
agilityturneelle H:ki- Tampere- Nokia. Saaliina hylkyjä ja yksi nollakuma
Bimille, ei kuitenkaan SM-nolla vähäisen koiramäärän takia. Tarttuihan
sieltä kuitenkin plakkariin ruokaa, laseja ja ruusuke.
Tänään sunnuntaina Zoran tytär Penny tuli meille kyläilemään ja Lantin
kanssa peuhaamaan. Lenkin ja uimareissun jälkeen lähdimme
agilityharkkoihin seuramme kentälle. Lantti sai jäädä kotiin Zoran ja
Täplän kanssa. Valo ja Luigii pääsivät mukaamme. Harkkoihin tulivat myös
minikoira Luna sekä Luigiin poika Nikke ja Tallitontun Åsku. Harjoittelimme
ohjausta ensi viikonlopun agirotu-tapahtumaa ajatellen.
Jennillä ja Pennyllä on ollut ongelmia, sillä Penny on vauhdikas ja kuuma.
Jos käskyt tulevat myöhässä, Penny käy kiinni Jennin käsiin ja puree ja
komentaa haukkumalla. Tuo, mikä Jennin mielestä vaikuttaa ongelmalliselta
käyttäytymiseltä, ei Marjun ja minun mielestäni sitä ole. Kunhan Jenni
oppii käskyttämään ajoissa ja selkeästi ja muistaa koko ajan liikkua,
syntyy varmasti hienoa tulosta. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Niin, ja
toisena esimerkkinä nuori agilityohjaajalupaus, Hannalotta, joka todella
huolellisesti malttoi tutustua rataan etukäteen. Esimerkillistä työtä!
Kaikki paikalla olleet koirakot olivat sitä mieltä, että tällaisia
parsonharkkoja tarvittaisiin useammin. Jospa minun suuri haaveeni toteutuisi:
ostaisin tietyn ihanan paikan, johon perustettaisiin parsonharrastuskeskus:) 27.6.2002 Viisikuukautiset
villikot? Valon pennut täyttivät
eilen 5 kk. Onnittelut kaikille! Tuikun ja Säteen kuulumisia on saanutkin lukea
vieraskirjastamme, niin ja Syltyn! Kiitos teille viesteistä.
Tallitontun Åskun "matte" ,Tuija, ihmetteli maanantaina Lantin
energiamäärää. Kieltämättä energiaa piisaa, mutta silti Lantti on
jotenkin hirmuisen kiltti ja järkevä. Mutta niin on Åskukin, joka leikki niin
kauniisti Lantin kanssa ja mukisematta kesti Lantin parrasta vetämiset ja
niskassa roikkumiset. Ihmeellisiä nuo parsonurokset! Varsinkin nuo "nuoret
miehet" jaksavat leikittää pentuja, esim. juuri Åsku, Snoopy, Valon
poika Cosmo, Erikan Flynn ja tietysti meidän Luigii.
Tänään olimme Snoopyn ja Lantin kanssa vierailulla vanhempieni luona
Lahdessa. "Pallohullu" Snoopy sai työtehtävissä olevan vanhemman
nokisutarinkin intoutumaan pallonheittoon. Hirmuisen takaa-ajoleikin lopuksi
molemmat koirat kävivät uimassa vanhempieni pihassa olevassa tekoaltaassa. Sen
jälkeen molemmille maistui isäntäväen tarjoamat herkkupalat. Lantti on
perinyt äitinsä ahneuden, joten Snoopy joutui tyytymään huomattavasti
laihempiin eväisiin. Kyllä on kiva matkustaa ja kyläillä koirien kanssa,
jotka osaavat käyttäytyä. Tosin äitini (72 v.) totesi, ettei hän kyllä
jaksaisi, jos koko ajan kaksi pörräisi jaloissa, kun hän laittaa ruokaa.
Kaksihan tietysti pörräsi, koska painit ovat koko ajan meneillään. 18.6.2002 Viikonloppu Lembergin
perheen koirat Nelson eli Nepu ja Luna tulivat meille hoitoon, koska perhe
lähti matkalle ulkomaille. On ihanaa, että olemme tänne saaneet muodostettua
tällaisen hoitoringin. Marju haki koirat torstai-iltana ja piti niitä omien
koiriensa seurana lauantai-aamuun (kaksi aikuista urosta ja kaksi aikuista
narttua-ei riitaa!) Lauantaina Marju lähti Turkuun kisaamaan omien koiriensa ja
Nepun kanssa (muuten meni huonosti, mutta Bimille SM 0-KUMA). Minä otin Lunan
meille. Vähän arvelutti omien narttujen suhtautuminen Lunaan, jota emme olleet
tavanneet pitkään aikaan. Mutta huoli oli turha. Lantti ja Luna ihastuivat
toisiinsa välittömästi ja peuhasivat aivan kamalasti. Ja vanhemmat nartut kai
ajattelivat, että mamman tahto on laki, siis sopeudutaan.
Sunnuntaiaamuna Marju vei Nepun Sadulle Liisan ja Nixonin seuraksi (Nixon
ja Nepu saman pentueen uroksia, jotka 12-viikkoisina tappelivat niin, että
molemmat joutuivat antib.kuurille). Sitten Marju toi omat koiransa meille,
sillä hän itse meni isänsä avuksi ravireissulle) Minulla oli siis
sunnuntaina 7 pientä parsonia seurana. Vietimme oikein leppoisan
sunnuntaipäivän. Lenkkeilimme, uimme, söimme ja nukuimme parin tunnin
päiväunet (kaikki mamman kanssa parisängyssä).
Miten ihmeessä, joku voi pitää parsonia hankalana koirana?
Maanantaina Lunakin meni Sadulle hoitoon, sillä minulla alkoi työrupeama. Ovat
siellä torstaihin.
Ja hoitokehä jatkuu, sillä haen taas Snoopyn meille keskiviikosta torstaihin.
On pieniä paineita Snoopyn suhteen nimittäin. Snoopy on ilmoitettu agirotuun
möllijoukkueeseen ja sen kanssa on nyt harkattu kuusi kertaa. Ettei jäisi ihan
viime tippaan... Mutta Snoopylla intoa riittää- ja sehän on tärkeää!! 13.06.2002 Edelleen
ilonaiheita Tuntuu mukavalta, kun
Anne soittaa ja kertoo, että Hertta (Luigiin tyttö) ja Lenni
("kolmasosapoikani" Englannista) herättivät MEJÄ-porukassa suurta
ihastusta käyttäytymällä hienosti monien vieraiden koirien porukassa.
Sopeutuivat sakkiin heti ilman minkäänlaista epäröintiä tai uhoa-koko
koiralauma ulkoili vapaana pihalla.
Tai kun Marju soittaa Vermosta:"Nämä mun koirat on huonoa mainosta
rodulle!" Minä kauhuissani:"Miten niin?" Marju:"Kaikki
kysyy, että onko ne aina noin kilttejä ja rauhallisia? Voi, tollaisen koiran
mäkin haluan!" Ne todellakin osaavat käyttäytyä viehättävästi ja
rauhallisesti useimmissa tilanteissa, mutta se ei johdu vain rodusta, vaan myös
kasvatuksesta.
Tai kun Porista tulee viesti: Henkka kertoi koulussa, että on saanut
pikkuveljen, jonka nimi on Jaska ja sillä on neljä jalkaa. Nykyään
perheessä puhutaan pojista. Toinen pojista on "se karvainen
poika".
Iloa tuottavat myös viestit "Sädehtiviltä Lahtosilta"( perheen
pikku-parson on Säde), Jenni S:n lähettämät kirjeet kuvien kera, kivat
viestit vieraskirjassa jne.
Suurta iloa tuottavat siis kuulumiset. Kasvattajalle on todella tärkeää saada
kuulla kasvattiensa tai koiriensa jälkeläisten kuulumisia. Kuulumiset eivät
aina ole tietenkään välttämättä iloisia, mutta myös ongelmien kuuleminen
on kasvattajalle tärkeää.
Kaikenlainen kokemus ja tieto lisääntyy, kun on kasvattanut useampia
pentueita. Mutta siitä seuraa myös yksi suuri ongelma- resurssikysymys. Eli ei
itse millään ehdi ottaa yhteyttä kaikkiin kasvatteihinsa, vaikka kuinka
haluaisi. Minä ainakin hyvin usein mietin sitä, miten "parson-lapseni"
pärjäävät.
Onneksi hyvin monet teistä jaksavat aina silloin tällöin kertoilla kuulumisia
ja ilmeisesti myös ymmärtävät sen, että vastauksen saaminen kestää :) 11.06.2002 Kivoja
kuulumisia ja liikaa lämpöä Aina
välillä iskee matalapaine ja tulee mietittyä, onko tässä kasvatushommassa
mitään järkeä. Ehkä luovunkin koirista ja muutan kerrostaloon ja alan
harrastaa "rullailua" asfalttikaduilla.
Mutta iloiset uutiset taas saavat elämän hymyilemään. Luigiin lapset ovat
nyt tuottaneet iloa. Hipin menestys näyttelykehissä (FIN MVA ja EST MVA),
Niken hienosti alkanut agilityura (Stadi Games 3. ja 2. sija) ja Hertan
siirtyminen MEJÄ:ssä voittajaluokkaan, siinä taas niitä onnen aiheita.
Ja tietysti Sanin ja Luigiin reilun viikon ikäiset lapset. Ne ovat lihavia ja
muistuttavat tällä hetkellä enemmän marsuja kuin koiranpentuja (terveiset
vain Mikolle). Mutta kauniita ne ovat. Ja Sani-äiti hoitaa niitä niin hyvin ja
tyynesti.
Kaikkihan on siis parhain päin.
Zora aiheutti eilen illalla hieman huolta. Olimme illalla n. klo 19 lenkillä
Zoran ja Valon kanssa. Olimme korkeilla kallioilla- ja oli kuuma. Harmittelin,
etten ottanut itselleni vesipulloa mukaan, janotti. Minulla oli Valo flexissä
ja Zora juosta rymysi vapaana (Valo kiinni siksi, että kimpassa tytöt
herkemmin keksivät metsästyleikkejä, emmekä halua häiritä pesiviä
luontokappaleita). Zora siis juoksi taas tapansa mukaan tuhatta ja sataa pitkin
kallioita, ylös ja alas, pitkin ja poikin. Sitten se yht´äkkiä tuli
lähelleni aivan hurjasti läähättäen, heittäytyi makaamaan eikä suostunut
liikkumaan mihinkään. Se läähätti niin, että luulin sen keuhkojen
halkeavan. Sen sydän hakkasi- ja niin alkoi minunkin pulssini kohota. Kaappasin
Zoran syliini ja kannoin sen kotiin ja suihkuun. Suihkussakin se aluksi vain
makasi hurjasti läähättäen, mutta nousi sitten jonkin ajan kuluttua
jaloilleen ja jopa joi hieman vettä. Marjun kanssa sitten laitoimme vielä
Zoralle ruiskulla suuhun hunajavettä, ja pian se alkoikin jo näyttää
normaalilta omalta itseltään.
Marju oli viikonloppuna Rymättylässä agilityleirillä ja siellä harkkojen
jälkeen sai ystävämme, kromforländer Lilli, lämpöhalvauksen. Eli olkaa
helteellä koirienne kanssa varovaisia, ja huolehtikaa riittävästä
nesteytyksestä. Kuuma auto ei ole ainoa paikka, missä liika lämpö voi
tappaa. 28.5.2002 Leirinäyttelyssä;
Lihavat ja laiha Sunnuntaina olimme
Lempäälässä yhdistyksemme leirinäyttelyssä. Tuomarina oli parsonkasvattaja
Jaana Puputti, Kennel Miselin. Minulla ainakin oli hauska ja hyvä päivä.
Sää suosi ja paikalla oli paljon parsoneita ja "parsonihmisiä".
Näyttelyssä uroksemme Snoopyn lapset pärjäsivät hyvin. Paras pentu oli Saga,
Snoopyn ensimmäisestä pentueesta Petra Koivukankaan Merrin kanssa. Ullan ja
Sagan elämästä saatte lisätietoja käymällä Ullan sivuilla
www.karvatassut.net. VSP-pentu oli Snoopyn poika "Romppu" (Taija
Jokelan Emmasta). Valon ja Snoopyn pennuista (sunnuntaina tasan 4 kk) tuli
pikkupentuluokan uroksissa toiseksi Mervi Valtosen Syltty. Pikkupentuluokan
nartuissa toinen oli Jaana Arolan Ness ja neljäs oli Sari Puusaaren Tuikku.
Mukana olleista Valon pennuista eivät sijoittuneet Säde (tasapurenta) eikä
Lantti (ikäisekseen pieni). Mutta kyllä kasvattaja on tyytyväinen. Kaikki
pennut käyttäytyivät hienosti kehässä ja tietysti kehän ulkopuolellakin,
jossa vauhtia riitti. Lämmin kiitos kasvattieni omistajille hyvästä työstä
pentujen kanssa.
Nuortenluokan nartuissa tuli toiseksi Zoran pentu Penny, jonka Duracelit eivät
edes koko pitkän näyttelypäivän aikana yhtään väsyneet. On siinä
parsonilla energiaa-mutta positiivista sellaista. Avoimen luokan nartuissa tuli
toiseksi Hurja- Zora, joka on näyttelytilanteissa vähemmän hurja-pikemminkin
pitkästynyt, pitäisi olla actionia! Paras narttu kisassa Zora oli viides ja
tyttärensä Penny pisti paremmaksi ja oli neljäs!
Luigiin lapsista oli mukana Nikke, joka ei sijoittunut. Nikke, kuten muutama
muukin samanikäinen uros, kävi vähän kuumana koko leiritouhusta, eikä Nikke
oikein jaksanut keskittyä esiintymään. Mukana oli myös Anne Lohvansuun
Hertta, joka ei osallistunut näyttelyyn, mutta toi voiton kotiin
kiihdytyskisasta. Hyvä Hertta, joka kiipeää myös puuhun oravan perässä!
Harmi, että aika on niin rajallista. Paikalla oli paljon ihmisiä, joiden
kanssa ehdinkin vaihtaa muutaman sanan, mutta niin monen kanssa olisin vielä
halunnut jutella.
Kiitos kaikille.
No, tänään sitten olimme luolaharkoissa. Ei siinä mitään kummallista
ollut, muutakuin, että siellä muiden koirien joukossa vasta huomasin kuinka
lihavia koirani ovat. Tulihan siellä suusanallisesti asialle vahvistus
useammastakin suusta. Voi mikä järkytys! Arvatkaa vain, kuinka paljon olen
noita tyttöjä yrittänyt laihduttaa. Olen juossut ja fillaroinut niiden
kanssa, olen juoksuttanut niitä kilpaa pellolla- ja tytöt vain eivät laihdu.
Syötän niille mahaa ja riisiä- ja pieniä annoksia. Mutta nyt vasta sain
ymmärtää, että maha on varmaankin runsasrasvaisena tyttöjen lihavuuden syy.
Ei muutakuin muutos ruokavalioon ja tarkka painonseuranta. Ja arvatkaa kuka on
se laiha- minä, sillä kyllä minulta kaloreita kuluu noita koiria
liikuttaessa.
Hyvin masentavaa oli kotiintulo-kaikki neljä narttua kerjäsivät ruokaa
ilmeellä "me ei olla tänään saatu yhtään mitään ruokaa"!! 23.5.2002 Jälkiharkkoja
ja muuta En ole pitkään aikaan
kirjoittanut. Se ei johdu siitä etteikö olisi ollut mitään tapahtumia,
päinvastoin.
Olemme harjoitelleet kaikkien koiriemme kanssa jäljestämistä. Mamman paino ei
pääse nousemaan, kun päivät pääksytysten ensin merkkaa jäljen, sitten
verettää sen. Sen jälkeen kulkee jäljestävän koiran perässä- niin, ja
sitä ennen vie jäljen päähän kaadon. Ja sitten taas poistaa merkkaukset. On
tullut rämmittyä metsässä erinäisiä kilometrejä.
Zora on ainoa koiristamme, joka ei oikein jäljestystä ymmärrä. Mutta
Zorahan on muutenkin erilainen nuori. Kun Zoran vie jäljelle, se nuuskii
kiinnostuneena jäljen lähtökohtaa- ja siinä se sitten on. Sen jälkeen se
haluaisi sännätä syvälle metsään ja lujaa. Välillä se taas seuraa
jälkeä, mutta sen huomio on koko ajan siellä jossain kaukana. Zoran ajatus
palaa kettujen ja supien perään. Olimme Zoran kanssa Helsingissä
näyttelyssä, josta se sai KÄYT 1/1 SA, PN 4 eli sama tulos kuin Lahdesta.
Niin, ja vielä Zorasta. Olimme eilen ohjatuissa agilityharkoissa- ja ihme
tapahtui! Ensimmäisen kerran Zora ei lähtenyt kesken harkkojen etsimään
jänistä! Kyllä se on rakas pieni koira!
Maanantaina olimme parsonien luolaharkoissa (kiitos "Tallitontun
Anjalle" järjestämisestä!) Snoopy oli mukana hieman haistelemassa
kettua. Ei nuori mies oikein ymmärtänyt asian ydintä, mutta pääasia oli,
ettei myöskään pelännyt.
Marjun Bim olisi loistava luolakoira- olisi, jos se olisi pienempi. Eli kyllä
koolla on merkitystä( 14 tuumaa, 14 paunaa) Bim ehkä mahtuu ahdingosta, jos
saamme siltä kaksi kiloa painoa pois. Toisaalta täytyy miettiä, onko hyvän
agilitykoiran pakko olla myös toimiva luolakoira?
Onnellista on, että kaikilla koirillamme on joku alue, mihin ne soveltuvat ja
missä ne ovat hyviä. Bim on liian iso keinoluolaan, mutta loistava agilityn
midiluokassa. Täplä toimii sekä agilityssä että luolilla että jäljellä.
Luigii on hyvä jäljellä, ja vielä toistaiseksi agilityssä (mahtaako vauhti
riittää ylemmissä luokissa?) Zoran paras alue on luolat. Valon kanssa
pitäisi satsata agilityn lisäksi tokoon, ja myös jäljelle. Snoopy on oikea
vauhtihirmu agilityradalla, mutta flyball taitaa sen mielestä olla vielä
kivempaa. Ja entäs Lantti-toistaiseksi sen lempilaji on hihassa roikkuminen. 27.4.2002 Torstaina
paloi pinna Aivan totta. Torstaina
yövuoron jälkeen koirat eivät antaneet minun nukkua. Ne olivat jo kello 11
täynnä malttamatonta energiaa, varsinkin kun olin pari päivää rajoittanut
niiden suunnatonta huvia, myyrien kaivuuta. Oli pakko rajoittaa, koska kahdella
olivat tassut vereslihalla ja kahdelta oli lähtenyt parta ja huulet menneet
ruvelle. Siispä ne olivat kello 11 sitä mieltä, että nyt on mamma nukkunut
tarpeeksi ja eikun ulos ja lenkille. Sain sinniteltyä vielä tunnin sängyssä
ja sitten oli pakko antaa periksi.
Olin aamupalaa pureskellessani tehnyt suunnitelman koirien
päiväohjelmaksi. Ajattelin tehdä jokaisen kanssa jotain tavallisuudesta
poikkeavaa, eli ei tavallista lenkkeilyä vaan muuta. Päätin aloittaa Zoran
kanssa. Kutsuin Zoraa - kaikki kuvittelivat olevansa sen nimisiä ja ryysivät
kohti ulko-ovea. Silloin se tapahtui, täydellinen hihojen poltto. Ette usko,
kuinka paha ääni minusta lähtee. Huusin koirille kuin palosireeni ja tönin
ne pois ovelta. Koirilla leuat loksahtivat hämmästyksestä ja ne katsoivat
viisaimmaksi totella ja pysytellä loitolla hurjistuneesta mammasta. Ja niin
palasi rauha ja järjestys taloon.
Harjoittelin ensin Zoran kanssa muutamilla pihallamme olevilla esteillä
agilitya ja tein sitten sen kanssa pienen metsälenkin. Sitten tein Luigiille
lyhyen harjoitusjäljen, jonka annoin vanheta sen aikaa kun tein Bimin ja
Täplän kanssa samat kuviot kuin Zoran. Sitten sai Luigii jäljestää, ja
hyvin sen tekikin. Ja sitten oli vuorossa Valo. Ensin harjoittelimme agilitya,
sitten hieman TOKOA (oli muuten oikein hyvä!) ja sitten taas metsälenkki.
Kyllä oli kivaa. Koirat pyrkivät kaikin tavoin miellyttämään minua,
johtajaansa ja yrittivät todella tehdä parhaansa. Pieni kurinpalautus aina
silloin tällöin taitaa olla paikallaan. Ja kuinka rakkaita ja ihania nuo
koiramme taas ovatkaan.
Mutta kuinka helppoa olisi, jos olisi vain yksi koira:) 24.4.2002 Viikonlopun
tapahtumista Lauantai toi tullessaan
sekä iloa että murhetta. Ilon aiheita olivat sekä Sanin että Luigiin
toimiminen lupaavasti MEJÄ-koulutuksissa. Sani osallistui harjoituksiin
Tuuloksessa isäntänsä Reijon kanssa ja Luigii Inkoossa Marjun kanssa.
Molemmat koulutukset saivat osallistujilta paljon kehuja.
Murhetta aiheutti sitten Luigiin joutuminen kyyn puremaksi juuri em.
harjoituksissa. Onneksi kouluttajat olivat fiksuja, ja koira pääsi pian
asianmukaiseen hoitoon. Muistakaa hyvät ystävät pitää aina kyypakkaus
mukananne liikkuessanne parsoninne kanssa metsässä. Luigii sai heti
kyypakkauksesta 2 tablettia ensiavuksi ja sen jälkeen pitkähkön ajomatkan
jälkeen eläinlääkärillä "piikkinä" pitkävaikutteista
kortisonia, antibioottia ja kipulääkettä. Vielä sunnuntai-iltana pelkäsin
koiran kuolevan. Oli se niin järkyttävän näköinen ja aivan toivottoman
väsynyt ja huonovointinen. Mutta nyt jo elämä voittaa:)
Sunnuntaina sitten juhlittiin hieman apeissa tunnelmissa kanta-narttumme
Täplän 10-vuotissynttäreitä. Hiphiphuraa Täplä the Great!! 17.4.2002 Pentutreffejä
ja Lantti Paljon on lähiviikkoina
taas ollut ohjelmaa ja tapahtumia. Valon ja Snoopyn lapset ovat "lentäneet
pesästä" ja talo on pikkuhiljaa rauhoittunut.
Liisan lapset Siiri ja Frodo kävivät näytillä. Tulotilanne oli hieman
kaoottinen, sillä nuoret säntäsivät suoraan hevostarhaan, jossa oli
hapannaamainen tammamme Kikka. Oli lähellä, ettei se tehnyt pikkuriiviöistä
pannukakkuja. Onneksi ei osumia tullut. Sitten lähdimme lenkille. Mukana olivat
tietysti nuorten lisäksi Täplä, Valo, Zora, Snoopy, Bim, Luigii ja
äiti-Liisa sekä Valon veli Nixon. Koirat nauttivat suunnattomasti
painellessaan ensin pitkin savista peltoa ja sen jälkeen metsässä ja
kallioilla. Lähtiessä mukanamme oli valkoisia koiria, mutta kun tulimme
takaisin, oli koirien väri jotenkin muuttunut. Kaikki joutuivat suihkuun,
paitsi Liisa ja Nixon, jotka lähtivät lenkin jälkeen omaan kotiinsa. Muut
sitten harjoittelivat hieman agilitya ja sen jälkeen jatkoivat peuhaamista
sisätiloissa. Parsonit ovat energisiä, jos joku ei sitä vielä tiedä!
Pari päivää edellisen tapahtuman jälkeen tuli Zoran tytär Penny perheineen
käymään. Taas kävimme ensin metsässä samoilemassa ja sitten jatkoimme
turinoita sisällä.
Kyllä lämmitti kasvattajan sydäntä nähdä, miten ihania luonteeltaan nuo
pennut ovat. Ne aivan varmasti tuovat päivään sellaista positiivista
parsonenergiaa, myös vieraille ihmisille.
Lantti, pentu numero 4, jäi meille noista Valon pennuista. Mitä Lantista voisi
sanoa-muuta kuin, että se on viisas, kaunis, suloinen, rohkea, syötävän
ihana, riiviö, villipeto, terrieri, oikein rakas. Lantti viihtyy ulkona vaikka
koko päivän. Ei ole väliä, missä toiset koirat ovat- siellä se touhuaa
yksikseen tai kissan kanssa, järsii hirvenjalkaa tai kaivaa myyränkoloja.
Lantti on ollut jo monessa mukana, mm. luolakokeissa, agilityesteiden
kunnostustalkoissa ja useamman kerran kyläilemässä.
27.3.2002 Täplän
kuulumisia ja muuta Täplä
leikattiin maanantaina. Emätinkasvainta ei poistettu, koska se oli jo
pienentynyt juoksun loputtua itsestäänkin. Kohtu poistettiin ja se oli hyvä,
sillä kohdun limakalvo oli hyperplastinen eli paksuuntunut, joka ei ole
kohdussa normaali tila. Munasarjat poistettiin myöskin ja niissä oli cystia
eli rakkulakasvaimia.
Leikkauspäivän iltana Täplä oli kyllä kipeä, mutta ei onneksi niin kipeä
kuin olin pelännyt. Vähän hän itki, mutta nukkui kuitenkin yön hyvin
sängyssäni jalkopäässä niinkuin aina. Tänään, toisena päivänä
leikkauksesta, aamullisen kipulääkityksen jälkeen, Täplä väkisin halusi
lähteä lenkille mukaan. Teimmekin sitten pienen lenkin Täplän ollessa
kytkettynä. Eli hurjan hienosti on toipuminen alkanut.
Eilen hain Snoopyn meille kahdeksi viikoksi hoitoon sijoituskodistaan Espoosta.
Pikkumies on hurjasti rauhoittunut tämän kevään aikana. Energiaa sillä on
edelleenkin, mutta ei rasitukseksi asti. Se on niin kiltti ja tottelevainen. Ja
uskomatonta miten Snoopy kärsivällisesti jaksaa leikkiä vielä meillä
olevien lastensa kanssa. Pennut roikkuvat sen parrassa ja kaulanahassa, ja
Snoopy sallii kaiken. Enemmän Snoopy leikkii pentujen kanssa kuin äiti-Valo
tai hoitotäti Zora, isomummo Täplästä nyt puhumattakaan. 21.3.2002 Pennuista Valon
pennut ovat lauantaina kahdeksanviikkoisia. Ne ovat ihan kamalia! Aamulla ne
herättävät minut ennen seitsemää hirveällä huudolla: ulos, ruokaa,
seuraa!!! Avaan portin ja ovet ulos- ne säntäävät kuin tuulispäät pitkin
pihaa, yksi hevostarhaan (syömään "munkkeja"), kaksi äidin kanssa
pellolle, kaksi talon alle, yksi isomummon kanssa saunalle. Hetken huhuiltuani
on lauma jälleen koossa. Peräkanaa kuljemme pienen lenkin, ensin aikuiset
koirat ja sitten minä koko pentuletka perässäni. Kun lenkki on tehty, minun
tehtäväni on pyyhkiä 36 kuraista tassua ennenkuin pääsemme sisälle.
Välillä se onnistuu, välillä ei- menen nimittäin laskuissa ja pennuissa
sekaisin.
Tänään päivällä pennut olivat ensi kertaa mukana tallissa antamassa
hevosille päiväheiniä- aivan kamala kokemus, nim. minulle. Kaksi säntäsi
tallin alle, kaksi heinälatoon, yksi Zoran kanssa lantakasalle ja yksi yritti
väen vängällä ängetä jokaiseen karsinaan. Ja minä kun kuvittelin, että
ne pelkäävät uusia ääniä ja hajuja.
Päivät pennut viettävät keittiössämme- sinne ei enää voi mennä ilman
turvasaappaita!! No, ei nyt ihan niin. Mutta siellä täytyy varautua
riiviökoirien hyökkäävän varpaisiin ja housunpuntteihin tai hameen
helmoihin. Mutta miten hyvin ne uskovat, kun niille vähän murisee.. Ja voi,
miten hyvälle ne tuoksuvat (joku voi tästäkin olla eri mieltä) ja miten
paljon pusuja niiltä saa! Ne ovat niin ihania- ainakin silloin, kun ne
nukkuvat.
Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, puhun vain kuudesta pennusta. Seitsemäs,
Tuikku, lähti uuteen kotiinsa Klaukkalaan seitsemänviikkoisena, ja kuulemma
hyvin menee. Terveisiä vain Tuikulle ja perheelle! 13.3.2002 Katsotaan,
sanoi lääkäri Täplällä on
emätinkasvain, joka poistetaan leikkauksella kahden viikon päästä. Samalla
poistetaan kohtu ja munasarjat.
Kyllä se vain ikä tuo tullessaan kremppoja sekä ihmisille että koirille.
Toivottavasti 10-vuotiaan Täplän kasvain on hyvänlaatuinen ja voimme
toteuttaa suunnitelmamme osallistua koiranäyttelyssä veteraaniluokkaan vielä
6 vuoden kuluttua!
Eihän tuo kasvain ainakaan Täplän menoa ole vielä haitannut, kuten huomaat,
jos luet viime viikon perjantain tapahtumista. 9.3.2002 Supit Eilen
saimme koirien kanssa havaita, että supit ovat heränneet talvihorroksestaan.
Olin hiihtämässä talomme edessä olevalla pellolla. Koirat juoksentelivat
hurjaa vauhtia pitkin peltoa hangen niitä kantaessa. Valo ja Zora pinkoivat
kohti viereisessä metsässä olevaa hiekkaluolaa. Annoin niiden mennä, koska
ne olivat käyneet ko. luolan tarkistamassa aina silloin tällöin ja se on
ollut tyhjä. Mutta nyt ei ollut. Koirat painuivat luolaan ja alkoi hurja
haukku. Ei auta huuto eikä suostuttelu kun koirat ovat löytäneet riistan.
Päätin viedä Täplän (jonka olin heti kytkenyt hihnaan toisten koirien
haukun alkaessa) kotiin. Kotipihalla laskin Täplän irti, jotta sain sukset
helpommin jalastani. Ja eikös Täplä säntää suoraan tallimme takana olevia
kallioita kohti. Samantien alkaa sieltä kuulua hurja haukku. Rämmin perässä
katsomaan. Siellä yhdessä lukuisista kallioluolista Täplä haukkuu
raivoissaan supille, joka murisee kumeasti. Ei auta houkuttelut eikä uhkailut,
Täplähän ei tule. Jätän Täplän sinne ja lähden hiihtäen hakemaan kahta
sieltä hiekkaluolasta. Kun saavun lähemmäs, on kuin katselisi elokuvaa.
Komeaturkkinen supi kömpii ulos luolan yhdestä suuaukosta ja lyllertää kohti
metsää. Ja pian tulee sisäänmenoaukosta kaksi pöllämystyneen näköistä
keltaisen hiekan peitossa olevaa parsonia. Ja minä olen nopea ja saan ne kaksi
intoilijaa kiinni. Jos olisin metsästäjä, olisin varmasti tyytyväinen.
Koirat ajoivat supin luolasta metsästäjän ulottuville. Mutta en metsästä,
joten olen tyytyväinen kun sain koirat kiinni ja supi pääsi pakoon. Saldona
tästä reissusta noille kahdelle oli silmät täynnä keltaista hiekkaa (vielä
tänäänkin ovat silmät hiekkaiset) ja molemmilla naamassa muutama
puremajälki.
Täplä tulee kotiin, kun olen nuo kaksi karkulaista saanut pestyä. Täplällä
ei ole missään naarmun naarmua, Täplähän on vanha ja viisaasti varovainen,
se ei koskaan mene purtavaksi. Siitä syystä se ei myöskään ole saanut
keinoluolilta C-tulosta parempaa tulosta.
Summasummarum, mitä tästä opimme: Parson on säilyttänyt alkuperäisen
käyttötarkoituksensa mukaisen metsästystaipumuksen. Ja että tästälähtien
heinäkuun loppuun asti minun on pidettävä metsässä koirat kytkettyinä.
Niinhän määrää metsästyslakikin, ja tuon ajan jälkeenkin saa koiria
pitää vapaana vain maanomistajan luvalla. 7.3.2002 Kirje Tällaisen
ihanan kirjeen sain jokin aika sitten Luigiin tyttären perheeltä. Julkaisen
kirjeen Annen luvalla (hieman olen kirjettä lyhennellyt).
"Tuossa kuva-albumia selatessa tuli mieleen, että on se
"vähän" muuttunut kun ikää on tullut lisää. Kun
kahdeksanviikkoisena näin sen ensimmäistä kertaa, se oli valkoinen salama,
joka juoksi pitkin nurmikkoa. Minulle kyllä sanottiin, että "aktiivinen
pentu", mutta en sittenkään osannut varautua koiraan, joka esimerkiksi
löytyi kerran kirjahyllyn päältä. Koskaan se ei kyllä ole tuhonnut
mitään, mutta vauhti oli kyllä mahdoton ensimmäisen vuoden ajan. Kyllähän
se aktiivinen ja "aina valmis" koira on edelleenkin, mutta kotioloissa
se on loppujen lopuksi melko huomaamaton.
Hertan parhaita ystäviä ovat whippet-Loco ( se kun jaksaa juosta), göötti
Väinö, Bella ja Aapo sekä russponivanhus Arino. Tuon ponin kanssa niillä on
sellainen ihmeellinen jahtauspeli, jonka säännöt menevät suunnilleen näin:
jahtaa sinä ensin minua, niin minä sitten sinua. Tallin koiralaumassa Hertalla
on sellainen suvereeni asema, että se saa suurinpiirtein tehdä mitä haluaa,
vaikkei se mikään pomo olekaan. Jostain syystä ne vain sietävät siltä
mitä tahansa.
Hertta on luonteeltaan iloinen ja leikkisä. Sen kanssa on helppo mennä minne
tahansa, koska se on niin sosiaalinen ja lupsakka. Lastenkin kanssa sen pinna
venyy, kunnes se katsoo että nyt on aika poistua paikalta. Kun tyttäremme
syntyi, se oli mielettömän mustasukkainen, mutta nyt sen asenne on muuttunut
sellaiseksi sisarellisen huolehtivaiseksi. Se käy vähän väliä katsomassa
kun vauva nukkuu jne. Meidän rappukäytävässä asuvat mummut ovat Herttaan
hirmuisen ihastuneita ja pyytävätkin aina Herttaa käymään kylässä. Ja
sehän kyläilee mielellään kun tietää, että saa jotain hyvää kun
livahtaa naapuriin.
Kyllähän se melko kovapäinen otus on, mutta jollain tapaa hirmuisen herkkä.
Sen kouluttaminen on ollut helppoa, koska se on älykäs ja nopea oppimaan.
Mutta jotkut asiat eivät mene perille millään, kuten esim. ettei tallikani
ole syötäväksi tarkoitettu ja hevosten karsinoihin ei saa mennä.
Hertta on meille hirmuisen rakas, jopa miehen sydämeen on tullut parsonin
mentävä aukko, vaikka alkuun koiran hankkimisesta kättä väännettiinkin.
Mies on se, joka tahtoisi Hertan nukkumaan jopa meidän sänkyyn..." 23.2.2002 Mitä on
onni Onni tai onnellisuus on kiinni
pienistä jokapäiväisistä asioista. Nyt juuri tuntuu siltä, että onni on
neljä parsonia, jotka vievät minut lenkille hirmuisessa lumimyrskyssä ja
lenkin jälkeen käpertyvät lämmittämään minua peittoni alle, kaksi kiinni
selkääni ja kaksi kerällä vatsani ja rintani edessä. Voiko ihminen
enempää toivoa? 20.2.2002 Kettu Päivä
alkoi tavanomaiseen tapaan kuivikkeiden vaihdolla pennuille. Vieläkin pääsen
suht´helpolla, sillä emo syö pentujensa ulosteet, pissalätäköitä tosin
tulee jo aikalailla sanomalehdelle. Hyvin järkeenkäypää tuo emon pentujensa
eritteistä huolehtiminen. Villieläimetkin tekevät samoin. Kun pennut ovat
vielä avuttomia, täytyy emon huolehtia pentujensa jätöksistä etteivät
viholliset haista pesää ja pentuja.
Sitten oli vuorossa äitikoiran ruokinta. Valo söi tapansa mukaan hyvällä
ruokahalulla. Sillä aikaa tein pennuille niiden elämän ensimmäisen kiinteän
ruuan. Mutta minäpä myöhästyin. Kun Valo oli syönyt, se meni pentujensa luo
ja oksensi niille sopivan lämpöisen osittain sulaneen sapuskan. Jaa´a, kyllä
nämä ovat alkukantaisia nämä parsonit.
Vähän myöhemmin lähdin koirien kanssa lenkille. Marjunkin koirat ovat taas
ilonani:). Kolme hihnaa vyötärölle ja eikun menoksi. Koirat juoksivat
onnellisina hurjaa vauhtia pitkin metsää. Tunnin metsäpatikoinnin jälkeen
(ihana hankikanto!) palasimme kotiin. Ja siellä se tapahtui- puuvajamme takana
jolkotteli kettu. Koirat huomasivat sen samaan aikaan kuin minä. Ei auttanut
karjuminen. Hurjaa vauhtia pinkoi kettu viisi haukkuvaa parsonia perässään.
Hain kotoa pari hihnaa lisää ja läksin koirien perään. Suunnistin kohti
haukuntaa. Yht´äkkiä haukunta lakkasi, ei kuulunut eikä näkynyt mitään.
Aikani yritin paikallistaa koiria, mutta kun en niitä nähnyt palasin kotiin.
Ja siellähän se metsästysjoukko jo oli minua odottamassa. Kettu on ovela kuin
kettu. Olen kerran aikaisemminkin nähnyt, miten aukealla pellolla kettu tekee
katoamistempun koirien nenän edessä. Ja nyt taas ymmärrän paremmin minkä
takia ennen vanhaan Englannissakin käytettiin ketunmetsästyksessä ajavia
koiria ja luolakoiria.
No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Olen onnellinen ketun puolesta ja toisaalta
koirienkin, ainakin ne saivat liikuntaa. Ja jaksavat taas kotona makailla
rauhallisesti kukin omalla paikallaan. 18.2.2002 Viikonlopun
kuulumisia Marju oli lauantaina
agilitykilpailuissa Kouvolassa. Bimin kanssa meni oikein hyvin. Yksi ratavirhe
ja luokan nopein aika, sijoitus 2. Nelsonin kanssakin meni hyvin, vaikka
virheitä taisi tulla kolme. Mutta ei tullut "hyllyä" ja koira pysyi
käsissä. Samalla reissulla Marju kyläili kummiensa luona. Nelson, joka
normaalisti ei paljon vieraita noteeraa, ihastui Kipakummiin suuresti.
Luigiin poika Hippi oli Joensuun näyttelyssä, tulos NUO 1/2, onnittelut!
Lämpimät onnittelut myös ROP-koiralle Tallitontun Uljas ja VSP-parille Rätti
ja Anne!!
Luigiin poika Nikke aloitti lauantaina virallisen agilitykisataipaleensa
Kirkkonummella. Lähtötilanteessa tapahtuneiden "kömmähdysten"
takia saldona 10vp, aika -5s alle ihanneajan. Minusta oikein hieno saavutus!
Uskon, että parista Nikke ja Juha kuulemme vielä!! Kirkkonummella kisasivat
myös Liisa ja Nixon Sadun kanssa. Pitkä talvitauko näkyi suorituksissa ja
kummallekin hylkäys.
Sunnuntaina oli kisat Keravalla. Bim 5vp, Nelson 10vp, molemmilla kiemuraiselta
radalta hieman yliaikaa. Sadun Liisa ja Nixu eivät myöskään sijoittuneet.
Mutta paikalla oli vahva parsonien kannustusjoukko. Oli nuorimies-Otto, joka
syksyllä parsonien agilitymestaruuskisassa tuli toiseksi pentuluokassa (Otto on
samasta isästä kuin Valo eli Jasusta, joka on vieläkin Suomen ainoa
agilityvalioparson). Paikalla olivat myös Liisan lapset Siiri ja Frodo, jotka
ainakin eilen vaikuttivat maailman villeimmiltä parsonlapsilta! Yrittäkää
Hanna ja Miia jaksaa!!
Illalla oli vielä Zoralla ja minulla agilityharkat. Meillä molemmilla oli
kivaa! 14.2.2002 Hyvää
Ystävänpäivää Päivä on tunti
sitten vaihtunut torstaiksi. Yötyöntekijä elää vapaillakin yöihmisen
rytmin mukaan. Tulin jokin aika sitten saunasta. Ja tietysti kaikki koirat
olivat siellä mukana. Tosin olen rajannut koirien mukanaolon nykyään
pukuhuoneen puolelle. Alkoi käydä hankalaksi ja ahtaaksi ainakin kolmen koiran
istuminen mukanani lauteilla. Nyt "tytöt" odottavat pukuhuoneessa
kukin omassa tuolissaan minua, tai siis kiuasmakkaraa. Makkaran saatuaan ne
kaikki pyrkivät innolla ulos haukkumaan aaveita. Tai ainakin minä luulen
niiden haukkuvan aaveita, sillä minä en koskaan näe, en kuule, enkä haista
mitään tavallisesta poikkeavaa saunan ympäristössä. Aikansa haukuttuaan ja
uhottuaan, ne alkavat tyytyväisenä mutustaa pihalla
hirvenmetsästysajalta asti lojuneita hirvenjalkoja (kiitos vain Erikan
Reijolle). 7.2.2002 Mietteitä
lenkillä On masentava ilma,
minun mielestäni, ei koirien. Sumua ja märkää ja pimeää. Ei tiedä onko
syksy vai kevät. Mutta satoi tai paistoi- koirat vievät minut lenkille joka
päivä.
Veimme ensin koirien kanssa hevoset, Valtsun ja Irtiksen, ulos. Koirat tekivät
joka aamuisen tarkastuksen tallissa. Koirien rauhallisen käyttäytymisen
perusteella talliin ei ole tullut rottia. Sitten vain menoksi kaksi hihnaa
vyötäröllä, liukuesteet saappaissa ja kävelysauvat handuissa. Vaikka sää
on harmaa, niin metsähän on aina kaunis. Kerttu (Zora, Gretchen, Georgie
Girl-rakkaalla lapsella on monta nimeä) viiletti taas tapansa mukaan omia
teitään. Välillä se haukkui toisille muka löytäneensä saaliin. On tainnut
Zoralle käydä niinkuin entiselle lammaspaimenelle, joka huusi "Apua,
susia", vaikka susia ei ollutkaan. Valo ja Täplä välillä olivat
lähdössä katsomaan, onko haukussa perää, mutta sitten ajattelivat kaiketi
haukun olevan huijausta ja jatkoivat matkaa omia polkujaan.
Katsellessani koirien onnellista olemusta, mietin tätä kasvattajana oloa.
Joskus pennun kyselijät kysyvät, mitä suosituksia voin jalostukseen
käyttämistäni koirista antaa. Mielestäni kasvattaja voisi pikemminkin kysyä
pennunostajalta, mitä suosituksia hän voisi itsestään antaa, jotta voisin
hänelle pennun myydä.
Minulla on ollut erittäin hyvä onni pennunostajien suhteen. Kiitos teille
kaikille kasvattieni omistajille, ette ole pettäneet luottamustani. 3.2.2002 Hierontaa
ja agilitya Tänään on ollut taas
tapahtumarikas päivä. Marju oli agilityseuramme LÄGI:n järjestämällä
koirahierontakurssilla. Kurssin vetäjänä oli Jari Valonen, itsekin aktiivinen
agilitykilpailija. Marju oli kurssin antiin oikein tyytyväinen. Marjulla oli
mukana hieronnan käytännönharjoittelussa Bim, joka edelleenkin potee
liukastumisvammaansa. Toivottavasti lepo ja hieronta parantavat Bimin, sillä
suunnitelmissa olisi kilpailut Kouvolassa parin viikon päästä.
Sillä aikaa, kun Marju oli hierontakurssilla, olin minä toisten kanssa
metsälenkillä. Valokin raaski jättää hetkeksi pentunsa ja tuli lenkille
mukaan. Valo ja Täplä kulkivat maltillisesti lähelläni, mutta Luigii ja Zora
porhalsivat jossain edellämme ja nauttivat liikunnan ilosta.
Illalla sitten oli agilityharkat. Viime sunnuntai jäikin kovan pakkasen takia
väliin. Parsoneita oli taas liikkeellä kiitettävästi. Alkeisryhmässä oli
Luna ja Erika Reinon Sani. Jatkoryhmässä oli Tuula Myllymäki ja Cosmo sekä
minä Zoran kanssa. Kilpailevissa olivat Marju+Nelson ja Luigii sekä Satu
Pihlajamäki+Nixu ja Liisa.
Zora meni niin hyvin, että en uskoa saata. Voi miten rakastankaan sitä pientä
koiraa.Ehkä siitä vielä tuleekin jotain. 1.2.2002 Hiihtoa Olen
tänä talvena taas suureksi ilokseni päässyt aika monta kertaa hiihtämään.
Nyt vain on tuntunut oudolta, kun hiihtolenkillä on ollut mukana vain Täplä
ja Zora, Valon jäädessä vauvojaan imettämään. Kun pihalla laitan sukset
jalkaan ja käännän kärjet kohti peltoja, ei Zoran riemulla ole rajoja. Se
ponkaisee hurjaan laukkaan ja viilettää pellolla välillä ojan yli hyppien.
Ja vähän väliä se haukkuu innoissaan löytäessään jäniksen tai ketun
jälkiä. Zora pinkoo hurjaa vauhtia edellämme, sivullamme ja takanamme. Se ei
kulje kanssamme, vaikka kulkeekin mukanamme. On todella sääli, jos parson ei
saa koskaan purkaa energiaansa vapaana juoksemalla. Onnellisempaa pientä
koiraa on vaikea kuvitella. 10-vuotias Täplä-rouva kulkee sitten taas
maltillisemmin. Se ravaa edelläni lumessa takajalkojen lihakset työskennellen.
Välillä saa Zora haukunnallaan Täplänkin pinkaisemaan ja katsomaan näkyykö
kettuja.
Takaisin kotipihalle tultuamme saavat koirat makupalat kiitokseksi siitä, että
veivät taas "mamman" lenkille. 30.1.2002 Ravipäivä
Vermossa Marju käy
ravipäivisin Vermossa töissä, ja tietysti Bim ja Luigii ovat mukana.
Työrupeama alkaa joka kerta herkkupalojen hakemisella totomyyjiltä. Koirat
suuntaavat heti autosta päästyään päättäväisesti kohti tiettyä
totomyyntipistettä, eivätkä kuulemma koskaan joudu pettymään. Aina on
koirille varattu jotain herkkuja. Sen jälkeen ne makailevat toimistossa Marjun
työskennellessä. Jos joku vieras tulee toimistoon, Luigii ensin haukkuu
tulijan lyttyyn, ja sen jälkeen kuvittelee, että tulijan syli on juuri ja vain
häntä varten (ainakin Iikan). Tänään Luigii kantoi suussaan pahvilautasta
ja tyrkytti sitä kaikille tulijoille sen näköisenä, että "
Tyhjä!Tähän pitäisi saada jotain". Nuorempana Luigiilla oli suuri tarve
tutustua ympäristöönsä vähän laajemmin. Ei ollut vain yksi kerta, kun
ravintola Raviinin työntekijät palauttivat seikkailijan takaisin toimistoon.
Hyvin monet ihmiset ihmettelevät koirien rauhallisuutta ja viihtymistä
toimistossa. Mutta sellaisia ne ovat. Ne sopeutuvat erilaisiin tilanteisiin ja
paikkoihin oikein hyvin. Eivät hösötä eivätkä metelöi. Mutta
näkisivätpä ihmettelijät ne metsässä tai agilityradalla, siellä on tahti
aivan toinen.
Tämän olen sanonut usein:Parsonista saat juuri sellaisen koiran millaiseksi
sen itse kasvatat.Tottakai tämä oli vähän karrikoiden sanottu, mutta
luonteesta periytyy vain 20%, loppu on ympäristön ja kasvatuksen tulosta.
Parson tarvitsee "hyväksi koiraksi" tullakseen selkeät rajat, paljon
rakkautta ja mahdollisuuden olla mukana mahdollisimman monessa perheensä
(laumansa) mukana. 29.1.2002 Tärinöitä
ja hymyjä Kun olin lapsi oli
serkuillani sileäkarvainen kettuterrieri Nappe. Napella oli tapana seistä
keittiön työpöydällä katselemassa ikkunasta ulos. Nappe seisoi, katseli ja
tärisi. Minusta se oli hyvin kummallista.
Nyt parsonien kanssa tärinä on tullut hyvin tutuksi. Parsonit tärisevät kun
ne ovat kipeitä. Ensimmäinen merkki synnytyksen käynnistymisestä
lämmönlaskun jälkeen Valollakin oli tärinä. Pari päivää sitten
vauhdikkaan lenkin jälkeen Marjun Bim tuijotti Marjua ja tärisi. Koiraa
tutkittuamme huomasimme, että se hieman ontui. Vasen reisi oli ilmeisesti
revähtänyt liukkaalla tiellä pinkoessa.
Parsonit tärisevät myös ollessaan kiihtyneitä tai odottaessaan jotain
innokkaasti. Agilitykentän reunalla vuoroaan odottavan Nelsonin toinen
takajalka tärisee. Syödessään pihalla luita saattavat koiramme täristä.
Syy, miksi päätin kirjoittaa tärinästä, on kuitenkin Hurja-Zoran huvittava
käytös. Koiramme ovat hyvin fakkiutuneita normaaliin päivärutiiniin. Ne ovat
tottuneet, että aamupalan jälkeen lähdetään lenkille. Zora odottaa pirtin
penkillä vieressäni istuen, että saan aamiaiseni nautittua. Sitten kun
kahvikuppi on tyhjä ja nousen ylös juomaan vielä lasillisen vettä, alkaa
tärinä. Siinä vaiheessa kun vedän lenkkivaatteita päälleni, tärinä
yltyy- ja uskokaa tai älkää, Zora tärisee niin että sen hampaat kalisevat.
Aivankuin olisi tekohampaat suussa.
Toinen koiriemme merkillinen tapa ( ja ehkä harvinaisempi) on hymyily.
Ensimmäisenä tämän oudon tavan havaitsimme Bimissä. Kun Bim tapaa minut tai
jonkun muun oikein mieluisan ihmisen, se todella hymyilee niin että kaikki
etuhampaat näkyvät. Nykyään Täplä ja Valokin tekevät niin. Kyllä on moni
ystävämme hämmästynyt koiriemme Pepsodent-ilmettä. 28.1.2002 Imetyksestä
Kun pennut ovat syntyneet, koiraemo makaa pentulaatikossa ja pennut imevät
aluksi lähes koko ajan. Emon nisät ovat pehmeät, lähes tyhjänoloiset. Emoa
ei aluksi meinaa saada poistumaan pentulaatikosta edes tarpeilleen. Meillä
ainakin joudutaan ruokakin tarjoilemaan emolle pentulaatikkoon. Parin päivän
päästä emon nisät turpoavat ja pennut alkavat pitää pidempiä välejä
imemisessään, ja makailemaan tyytyväisenä emon lämmössä pienet massut
killillään maitoa.
Ihmeellistä, miten eläinmaailmassa nuo imetysasiat sujuvat. Olisi
ihmisillä paljon opittavaa. Vai sanoisinko poisopittavaa tästä nykyajan
suuntauksesta kiireineen ja tasa-arvoistamisineen. 6 kk:n täysimetyksestä
puhutaan, ja useat siihen pyrkivätkin, mutta aika harvat onnistuvat. Hyvin
harva synnyttäjä nykyään malttaa vauvan synnyttyä sitoutua lapseensa ja
imettää alusta lähtien lapsentahtisesti.
Te, jotka mahdollisesti luette näitä päiväkirjan merkintöjä, joudutte
huomaamaan, että aika usein vertaan eläinmaailmaa ja ihmisiä. Älköön
siitä kukaan loukkaantuko. Jos jollain on jotain kommentoitavaa, otan
mielelläni postia vastaan.
Meillä siis imetys sujuu. Pentujen paino on noussut ensimmäisenä vuorokautena
10-20g syntymäpainosta, ja nyt toisena 30-40g eilisestä. Pentujen
syntymäpainot olivat 160-200g.
27.1.2002 Nyt
se alkaa Siis päiväkirjan
pitäminen. Eilen synnytti ihana
Valomme 2 + 5 pentua. Synnytys oli pitkä, ja olemme tänään kaikki
väsyneitä. Synnytys käynnistyi perjantai-iltana klo 18. Astutuksesta oli
kulunut 57 vrk. Perjantain ja lauantain välinen yö valvottiin Valon
täristessä ja tehdessä pesää. Lauantaiaamuna klo 9.19 syntyi ensimmäinen
pentu 24 minuutin ponnistelujen jälkeen. Seuraavat kolme pentua syntyivät suht'
nopeasti. Seuraavaan pentuun meni n. 2 tuntia ja sitä seuraavaan myös 2
tuntia. Kuudennen pennun synnyttyä tunsimme Marjun kanssa kuitenkin vielä
yhden pennun tuntuisen pahkuran Valon vatsassa, mutta koska Valo oli aivan
rauhallinen eikä mitään kuulunut, kävimme nukkumaan. Kahden paikkeilla Valo
kävi ulkona pissalla ja hieman sen jälkeen se rupesi läähättämään ja
ponnisti seitsemännen pennun. Ihmeelliseltä tuntuu, että noin pitkän ajan
kuluttua edellisten syntymästä syntyy pentu, ja vielä elossa. Nyt äiti ja
vauvat voivat hyvin.
|
|
