Mikä on parson?
Kasvatustoimintamme
   >Yleistä
   >Pentueet
   >Pentuja tulossa?
Koiramme
   >Nartut
   >Urokset
   >Kuvia ja videoita
   >In Memoriam
Harrastukset
   >Agility
   >Mejä
   >Luolat
Muu perhe
   >Muut eläimet
   >Me itse
Päiväkirja
Vieraskirja
Linkit
Palaute

Ultraäänitutkimukset

Päiväkirja tammi-toukokuu 2003
(Tarja kertoilee parsonomistajan arjesta)

11.05.2003 Viikonlopun tapahtumia

Eilen olin seuraamassa luolakoirien taipumuskoetta Paimiossa. Koetta valvova eläinlääkäri kertoi, että supikanta on kovasti lisääntynyt (roskisdyykkareita supeja). Eräälläkin supilla oli 18 (!) poikasta. Luolakoiria siis tarvitaan, jotta supikanta saadaan jotenkuten pysymään aisoissa.
Seurasin koetta siitä syystä, että Zoran tytär Penny osallistui kokeeseen. Tulos oli kehitysaste C 37pist. Tyhjän luolan tarkastus pudotti pisteitä, sillä Penny haukkui ennen ahdinkoja (kuitenkin selvästi kertoen, että riistaa siellä ei ole). Varsinainen riistakoe sujui mielestäni oikein hyvin, tyypillisesti karkoittavan koiran työskentelyllä. Olen oikein tyytyväinen!
Tänään kantautui sitten Oulun näyttelystä iloisia uutisia. Sanin "puoliso" Vikke (Bordetella´s Enrico Adonis) oli ROP ja saavutti muotovalion arvon! Lämpimät onnittelut! Iloa tuotti myös Luigiin tytär Hertta, joka sai vara-Sertin.
Itse vietin Äitienpäivän agilitykilpailuissa toimitsijana. Mikä oli ollessa auringon paistaessa Lohjanjärven rannalla. Parsoneita oli kisoissa kaikenkaikkiaan 8, mutta kukaan ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon :(

08.05.2003 Kevättä rinnassa

Meillä sinivuokot kukkivat. Niitä nousee joka päivä kymmenittäin näkyviin ruskeiden lehtien ja risujen alta. Uutta elämää-ihmeellistä!
Meillä on myöskin nartuilla kova halu saattaa maailmaan uutta elämää. Kolmella tytöllä on juoksu yhtä aikaa. Kaikki astuvat kaikkia, tuntuu välillä siltä kuin asuisin pahimmassakin porttolassa. Sani on "pikkasen pollee", sillä hän on saanut tänään silleen ihan oikeasti :) Meillä oli täällä kolme päivää kosioreissulla ja ihan kihlajaisreissullakin komea, itsevarma Adonis..  Nyt sitten vain odotellaan tuottaako tuo kiihkeä suhde parsonvauvoja.
Zoralla alkoi sitten juoksu tuota aikaisemmin kuvailtua luolakoetta seuraavana päivänä. Mutta ei se kyllä tuon pimun tahtia täällä kotona haittaa, sillä vappuaattona Zoralla oli omat karkelot supin kanssa. Kun minä haukunnan (Zora) ja murinan (supi) opastamana saavuin paikalle, teki Zora pantteriloikan supin niskaan, jolloin supi tekeytyi kuolleeksi (ihan oikeasti ne tekevät niin). Sitten Zora veti saaliinsa jalkoihini, irrotti otteensa- ja hymyili! Sen ilme sanoi, että hän hoiti hommansa, hoida sinä omasi. Minun hommani olisi siis ollut ampua supi. Mutta minä roisto laitoinkin Zoran hihnaan ja vein sisälle. Heti kun olin Zoran kytkenyt, nousi supi jaloilleen, ravisteli turkkiaan, mulkaisi meitä ja löntysti matkoihinsa. Ja Zora raivosi.
Alueellemme on nyt myös asettunut asumaan kettu. Olimme tänään Eijan (Sanin sulhasen "matte") ja koirien kanssa kävelemässä pitkin pellon reunaa. Yht´äkkiä nuuskimme molemmat ilmaa ja sanoimme aivan yhtä aikaa: kettu! Ketun haju tuntui hyvin voimakkaana, tietysti myöskin koirien nenään. Zora kiskoi fleksissään ja piti staffimaista käkätystä, ja muut sinkoilivat ympäriinsä ja kulkivat kuono maassa. Kettu kait oli haihtunut savuna ilmaan, koska selvisimme jatkamaan lenkkiämme.
Illansuussa sitten ajelin kotipihaan samaisen pellon vierustaa. Pellon keskellä on vanha kaivomme- ja siellä kaivon vierellä istui punaturkkinen kettu- tuo viekas ja pitkähäntäinen.

24.4.2003 Koiraako voisi ymmärtää...

Sain hyvältä ystävältäni ja kasvattimme Cosmon omistajalta lahjaksi hyvän kirjan. Kirjan on kirjoittanut Jan Fennell ja kirjan nimi on Koulutan koirani. Kirjan voi ostaa ainakin Eranova Bookshopista Helsingin Kasarminkadulta. Kirjassa neuvotaan aluksi miten tulee menetellä, kun pentu tai aikuinen koira tulee taloon. Kirjassa puhutaan paljon johtajuudesta (vrt. susilauma). Todella mielenkiintoista ja järkeenkäypää, ainakin minun mielestäni. Suosittelen lämpimästi.
Monia asioita olen minäkin oppinut näitä omia koiria seuratessani, ja toivon mukaan opin koko ajan lisää. Varsinkin tämän lauman (tällä hetkellä 8 koiraa) seuraaminen herättää uusia oivalluksia. Mutta kaikkea en silti ymmärrä. Olin Zoran kanssa taas eilen luolakoirien taipumuskokeessa. Yritimme saada A-tuloksen, joka Zoralta vielä puuttuu, jotta siitä tulisi käyttövalio luolilta. Koe meni aivan päin prinkkalaa. Zora sai tuloksen D33 pist., joka on mielestäni suorastaan hävettävä tulos. Ensinnäkin Zora ei olisi halunnut lähteä koko kokeeseen. Se vain makasi eteisessä täysin "kuurona", kun kutsuin sitä ulos ja autoon. Koepaikalla se kyllä vaikutti kovinkin innokkaalta, mutta ei kuitenkaan toiminut niinkuin normaalisti. Tyhjän luolan se tarkasti yhdellä nuuhkaisulla, kuitenkin niin että saimme jatkaa riistakokeeseen. Riistakokeessa se selvitti hiekkaesteen nopeasti ja ilmoitti ponnekkaasti riistan löytyneen. Mutta siihen se sitten lopahti. Se kyllä ajoi riistan vasempaan kulmapesään, mutta pysytteli kuitenkin koko ajan tosi kaukana. Haukkui kyllä, mutta piti välillä taukoja ja selvästi kuunteli mitä ulkopuolella tapahtui. Sitten se välillä murisi kurluttaen ikäänkuin leikkiessään Lantin kanssa. Tosi outoa. Syitä moiseen käytökseen voisi olla hormonaaliset tekijät, ilmeisesti sillä on pian juoksu alkamassa. Mutta itse epäilen eniten jonkinlaista stressiä siitä, että lauma on ollut näin suuri viime päivinä. Olen huomannut Zoran aikaisemminkin jotenkin kärsivän siitä. Se ei haasta riitaa tai riehu, vaan eristäytyy. Omituinen pikkukoira!
Masennuin tuosta koesuorituksesta niin, että päätin lopettaa koko kasvatustyön- ja myydä kaikki koirat pois eniten tarjoavalle. Mutta.. Eihän tuohon maailma kaadu. On ne kuitenkin niin ihania kaikki kahdeksan, mm. maailman paras "ravikoira Luigii", joka ei häiriköi, tuli vastaan sitten toinen koira tai hevonen tai pikkulapsi. Luigii, joka rauhassa odottaa sillä aikaa kun Marju raveissa hoitaa hevosta. Tai Snoopy, joka on kiltti kuin mikä- ja tosi lupaava agilitykoira, joka toimii ohjaajan kuin ohjaajan kanssa:-)

13.4.2003 Rankka viikonloppu

Olemme rättiväsyneitä, Marju ja minä. Marju oli eilen K:nummella agilitykisoissa taas neljän koiran kanssa. Parhaiten menestyi rauhallisen varma Luigiimme, joka voitti midi 1-luokan ja toi tuliaisina kotiin ruokasäkin, pokaalin ja ruusukkeen. Eikä siinä kaikki, Luigii sijoittui K:nummen kevätcupissa mideissä upeasti kolmanneksi. Cup käytiin kaikkien luokkien midien kesken neljänä kilpailuna, joista kolmen parhaan kisan tulokset huomioitiin. Luigiilla itseasiassa olikin vain kolme kisaa, sillä yhdestä kisasta se jouduttiin jättämään pois. Syynä poisjääntiin oli koko kropan jäykkyys ja rikkinäiset tassut, Luigii nim. hieman treenasi Valon kanssa metsässä, mitälie mörköjä jahtasi. Treeni sitten kuitenkin kannatti, sillä Luigii antoi Marjulle lahjaksi laadukkaita ihonhoitotuotteita:)
Tänään olimme VR-makasiineilla hyväntekeväisyysnäyttelyssä. Näyttelypaikka oli tilojen ahtauden takia surkea. Näyttelyn "henkilökunta" ansaitsee kuitenkin kiitoksen ystävällisyydestään ja palvelualttiudestaan. Meillä oli mukana koiristamme Zora, Sani ja Lantti sekä Penni. Zora pärjäsi parhaiten, sai tuloksen erinomainen, oli avoimen luokan nartuista paras (2 narttua ;)) ja seuraavassa kehässä (uudet näyttelysäännöt!?) sijoitus oli kolmas. Ensikertalaiset Sani, Lantti ja Penni saivat tuloksen erittäin hyvä, kuten myös kasvattini Sanin-poika Onni ja Valon-tytär Tuikku. Olen oikein tyytyväinen koirien tuloksiin ja arvosteluihin. Minä itse mokasin. Esitin Lanttia pöydällä ja pidin tiukasti maksanpalaa sormieni välissä. Lantti tietysti tavoitteli namia ja pöytä meinasi loppua kesken. Enkä minä polo ymmärtänyt mitä tuomari yrittää minulle englanniksi selittää. Vihdoin minulla sytytti-niin että maksanpala pois, muuten hän ei voi jatkaa arvostelua! Jee, sitten herra tuomari sanoi: Now it´s better, kun laitoin namin taskuuni (Lesson one!)
Lesson two: Tuomari kehui Zoran esiintymistä- ja minulla hiki virtasi, kun sain tehdä kaikki temput saadakseni Zoran liikkeelle. Zoralla oli taas naamallaan ilme evvvk eli ei voisi vähempää kiinnostaa (jätin häveliäisyyssyistä yhden sanan pois). Eli koira eiintyy hyvin, kun se seisoo tiukasti paikallaan häntä pystyssä!)
Näyttelyssä tapasimme myös mukavia parsonin hankintaa suunnittelevia henkilöitä/perheitä. Harmi, että on niin vähän aikaa jutella kaikkien vanhojen ja uusien tuttavien kanssa.
Näyttelystä ajoimme sitten vielä Ruoholahteen katsomaan ja osallistumaan parsonien agilityharkkoihin. Olipa kiva nähdä  lupaavia koirakoita. Emmeköhän saa agirotuun kasattua mahtavat joukkueet!

6.4.2003 Onnellinen päivä

Marju oli Bimin, Luigiin ja Sanin kanssa Tampereella agilitykilpailuissa. Sani toi voiton kotiin aamun ensimmäisestä kisasta. Hieno 0-tulos, 9 sek alle ihanneajan. Muut kisat eivät sitten enää mennetkään yhtä hyvin, virheitä ropisi ja hyllyjäkin tuli. Mutta matkan hyvää antia oli myöskin tapaaminen Säteen (Snoopy x Valo) ja Säteen perheen kanssa. Siellä Lahtosen perheessä Marju sai murua rinnan alle ja mahdollisuuden huilia ennen iltapäivän kisoja.
Marju sai myös tavata Myslin (Elvis x Valo) ja perheensä. Myslistä kehittyy Kaunotar..
Sanin pennusta haaveleiva Virpi kävi myös agilityradalla moikkaamassa. Saa nähdä, unohtuiko haaveet... Sanihan on melkoisen kuuma pakkaus lempiharrastuksensa äärellä.
Oikein onnelliseksi tämän päivän teki Fiinan (Tallitontun Åsku x Zora) menestys epävirallisessa pentunäyttelyssä Keravalla, tulos ROP. Fiina-pikisilmä sinjoriina, hänestä kuulemme vielä:)
Koko päivän kruunasi agilityharkat Valon kanssa. Intoa ja vauhtia riittää. Valo on aivan mahtava! Kisoihin vain, kuului coachin määräys. Kai sitä sitten....

1.4.2003 Aprilliä ja muuta

Aamulla mieheni herätti minut ja sanoi Lantin jääneen kiinni tien alitse kulkevaan salaojaputkeen. "Mun on pakko lähteä nyt töihin. En ehdi auttaa Lanttia sieltä putkesta pois. Ala nyt nousta auttamaan pikkuista!" Huokasin ja heitin unenpöpperössä peitot syrjään. - Ja se olikin aprillipila! Hyvä, etten sydäriä saanut!
Viime päivien aikana olen taas tavannut paljon ihania koiria ja niiden mukavia omistajia. Torstaina kävi meitä moikkaamassa Snoopyn poika Cosmo Turusta omistajansa Kallen kanssa. Kalle odotti Zoran urospentua, mutta kun niitä uroksia ei sitten tullutkaan, sai hän onneksi Snoopyn lapsen Rusthollin kennelistä. Cosmo on nyt vajaa 7 kuukautta. Oikein sopivan kokoinen, raamikas nuori mies. Ja oikein avoin ja miellyttävä luonteeltaan. Teimme melko pitkän lenkin metsässä. Oli kiva havaita, että tuolla parilla menee hyvin.
Eilen illalla kävin Lintuvaarassa katsomassa Sanin ja Luigiin tytärtä Penniä. Kyllä hän vaikutti pieneltä (ainakin perheen collie-Tessan rinnalla) Oikein soma ja onnellisen oloinen tytteli. Olen tosi ylpeä hänestä.
Tänään meillä sitten oli aikamoinen meno, kun Zoran sisarpuolen poika, Rane( Yes Sir v.d.Elshof Farm) 5kk, ja Zoran serkku, Peppi (Kylini Galadriel) 13vkoa, kävivät meillä. Teimme taas metsälenkin, mutta noiden koiruuksien nuoruuden takia vain pienen, siitäkin matkasta osan Peppi matkusti sylissä.
Lenkki oli ilmeisesti liian lyhyt, sillä sisällä sitten nuoret painivat sydämensä kyllyydestä. Kyllä ne ovat kauniita ja reippaita molemmat.Harjoittelimme hieman tulevia näyttelyjä varten. Rane on ilmiömäinen esiintyjä, eipä tarvitse nuorukaista asetella. Pikku-kirppu Peppi on sisukas, iloinen hännänheiluttaja. Heistä molemmista varmasti kuulemme vielä.
 

26.3.2003 Sani Santeli ja Zora Kerttuli

Tulin tänään koulutusmatkalta kotiin klo 11.30. Kotona odotti seitsemän parsonia. Tai siis eivät odottaneet. Nimittäin kun avasin ulko-oven, seisoi eteisessä lauma koiria, joilla oli silmät täynnä unihiekkaa ja naamalla kummastunut katse: Kuinka sä tähän aikaan tulet? Toki sain onnelliset "halaukset" ja paljon pusuja. Täplä on seurannut minua koko päivän kuin hai laivaa, ikäänkuin peläten, että taas lähden. No, mutta minun piti oikeastaan kirjoittaa Sanista. Mietin tuota pientä narttua viedessämme yhdessä hevosia ulos. Se ei noteeraa hevosiamme muuten kuin väistämällä niitä tarvittaessa- se ei ole alunpitäenkään haukkunut niitä tai yrittänyt jahdata, eikä se edellisessä elämässään ole koskaan ollut tekemisissä hevosten kanssa. Vanhan Minni-kissammekin se on antanut olla alusta alkaen rauhassa, vaikka se ei ole asunutkaan aikaisemmin kissan kanssa samassa huushollissa.  Tuntuu kummalliselta, että se aikuisena narttuna on voinut noin hyvin sopeutua laumaamme. Mutta hyvä niin. Sani on meille oikein rakas.
Olimme tänään Sanin kanssa luolaharkoissa. Se toimi niin hyvin, että menemme tänä keväänä todennäköisesti jo kokeisiin.
Olin sunnuntaina Zoran kanssa luolakokeissa. Yritimme A-tulosta, mutta saimme tuloksen B40. Tyhjän luolan tarkastus oli äänetön, hieman vajaa ja se pudotti heti 3 pistettä. Mutta miksi kiertää koko luolasto, jos aistit kertovat, että kettu ei ole siellä? Varsinaisessa riistakokeessa Zora kaivautui nopeasti hiekkaesteen ohi ja painosti ketun sinnikkäästi kulmapesään. Zora toimii niinkuin karkottavan koiran tuleekin toimia. Aika vain loppui A-tulosta ajatellen kesken, sillä Zora on luonnossa tottunut työskentelemään huomattavasti pidemmän aikaa. Olin oikein tyytyväinen Lentävään Hollantilaiseen.

24.3.2003 Rapa roiskuu
(Marju taas äänessä Tarjan sijaan)

Olen taas tullut koiria hoitelemaan Tarjan matkan (tällä kertaa työ-sellaisen) ajaksi, ja piti vain tulla kirjoittamaan juttua siitä, kuinka mukavia koiria minulla täällä on hoidettavina. Parsoneita on talossa tällä hetkellä seitsemän kappaletta, mutta eipä täällä sellaista tungosta ole, kuin joku voisi kuvitella. Neljä koirista makaa takanani sängyllä, loput kolme lojuvat kuka missäkin. Lantti pureskelee luuta, mutta muuten on aivan rauhallista. Sellaisiahan nuo parsonimme ovat, että eipä niitä kotioloissa juuri huomaa, mutta annas olla kun lähdetään ulos... Silloin se kaahaus alkaa. Tänään lenkille lähdettyämme ne juoksivat auringon sulattamalla tiellä sellaista vauhtia, että rapa ihan sananmukaisesti roiskui. Ajattelin jo mielessäni sitä mukavaa koirienpesu-urakkaa, joka lenkiltä palattuamme minua odottaisi. Kiersimme loppumatkan kuitenkin metsän kautta, ja siellä oli onneksi sen verran lunta, että suurimmat kurat putsaantuivat sinne. Lenkillä tuli taas kerran huomattua se liikunnan riemu, mikä parsoneilla on. En voi kuin hymyillä katsoessani pellolla hurjasti viilettävää parsonia, joka välillä pysähtyy ojanpientareelle kaivamaan raivokkaasti muristen myyriä ulos koloistaan. Sieltä kolosta se sitten nostaa mutaisen päänsä ylös, katsahtaa minua leveä hymy naamallaan kuin kysyen: "Näetkö, kuinka onnellinen olen?". Ja minä hymyilen takaisin.

Lenkillä aloin miettimään sitä, että koska parsonia voi oikein sanoa vanhaksi. Katselin pian 11-vuotiasta Täplää ja keväällä 9 vuotta täyttävää Bimiä niiden kirmatessa kallioilla ja hypellessä metsässä. Ne eivät ainakaan ole vielä ollenkaan vanhan oloisia. Täplän jalka nousee edelleen samalla tavoin kuin nuorempanakin, vaikka onhan sen olemukseen tullut hiven iän mukanaan tuomaa arvokkuutta.  Bimillä on edelleen vauhti tallella niin lenkeillä kuin agilityradallakin, minkä totesin muutama viikko sitten Turun kisoissa. Valokin täytti muutama päivä sitten jo 6 vuotta, vaikka se tuntuu veljensä Nelsonin tavoin vielä ihan nuorelta koiralta. Toivottavasti näillä upeilla ystävillämme on vielä edessä monia vuosia yhtä hyvässä kunnossa pysyen.

20.3.2003 Kevättä kohti

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa ja talo vaikuttaa niin tyhjältä. Kiitos kaikille uusille pentujen omistajille kivoista viesteistä ja pentujen kuulumisista. On niitä niin ikävä...
Olin Saarenmaalla kylpylähotelli Meressä toipumassa pentujen lähdettyä. Vautsi, mikä loma. Oli kyllä tosi kiire koko ajan, kun piti rientää hoidosta toiseen :=) Yhtään parsonia en nähnyt sillä reissulla.
Täällä kotona on nyt sitten alkanut maalla asuvan koiranomistajan painajainen. Kuraa, kuraa ja vielä kerran kuraa. Valo ja Lantti kävivät eilen uimassa. No, ei! Ne molemmat mulasivat isoon ojaan, kun hyppykapasiteetti ei riittänyt valtaojan ylitykseen. Kylpy oli kyllä ihan paikallaan, sen jälkeen kun ne olivat juosseet kilpaa lumettomalla savipellolla. Kun sitten tultiin kotipihalle, ottivat Lantti ja Zora selvää, mitä on omenapuun juuriston alla. Minun mielestäni vain multaa... JOTA SITTEN PURSUI TASSUJEN VÄLIT JA PARTAKARVAT!!

13.3.2003 Supit ovat heränneet

Marju kertoilee Tarjan sijaan:
Olen ollut täällä Inkoossa koiravahtina Tarjan kylpyläreissun ajan. Päivät ovat sujuneet hyvin, vaikka itselläni onkin ollut öisin hieman ahdasta sängyssä, jossa yöpyy minun lisäkseni kuusi parsonia (Sani nukkuu onneksi häkissä). Jokainen niistä tahtoo tietenkin myös peiton alle, ja ken ei muuten meinaa mahtua, tunkee itsensä sinne väkisin. No, sopu sijaa antaa.

Yöunet jäivät viime yönä hieman lyhyiksi muustakin syystä. Olin orientoitunut siihen, että pääsen ajoissa nukkumaan heti Vermosta kotiuduttuani, mutta katin kontit. Reijo oli laskenut koirat pissalle kymmenen aikoihin, ja ne olivat sännänneet haukkuen tallin taakse. Kun tulin kotiin n. yhdentoista aikoihin, olivat Bim, Luigii ja Zora edelleen jossain kallioilla. Laiton Täplälle valjaat ja flexin, ja lähdin sen kanssa etsimään karkulaisia. Täplän jäljestämistaitoja ei tällä kertaa tarvittu, sillä kallioilta kuului raivoisaa haukuntaa pihalle saakka. Päästyämme perille taskulamppuni osui isolla kivellä seisoviin koiriin, jotka haukkuivat viereisellä kallionkielekkeellä majaillutta supia. Supi pääsi kuin pääsikin punnertamaan kielekkeeltä ylös kalliolle, ja Bim oli sen perässä niin pian, etten ehtinyt sitä edes huomata. Sen jälkeen kuuluikin sitten tappelun ääniä, ja kiirehdin paikalle kiertotietä (minä kun en ihan niin ketterä ole kuin koiramme :) ). Siinä vaiheessa supi oli jo tekeytynyt kuolleeksi ja Luigii ja Bim yrittivät hieman ravistella sitä, kuten myös flexin päässä tempoillut Täplä. Supi näytti niin elottomalta jähmettyneine silmineen, että luulin sen todellakin kuolleen. Otin koirat hihnoihin, ja katsoin, että supi hengittää kyllä ihan normaalin näköisesti. Käänsin selkäni, kävelin muutaman metrin päähän ja kas, supi oli sillä välin hävinnyt. Ovat ne aika oveluksia! Zoran haukunta kuului sillä välin kallion juurelta, ja kuulosti siltä, kuin se olisi jäänyt jumiin jonnekin kallionkoloon. Ilmeisesti sillä oli kuitenkin vain oma saaliinsa siellä. Kun ehdimme koirien kanssa jälleen alas kalliolta (ei mikään helppo homma, koska ne olisivat tietenkin halunneet jäljestää sitä kiinniottamaansa supia), ei Zoraa enää sitten näkynyt ja kuulunutkaan, joten lähdin viemään koiria kotiin. Inventaario osoitti, että Bimillä on puremajärki leuan alla, mutta suurempia vahinkoja ei ollut syntynyt.

Kävin etsimässä Zoraa vielä kahteen otteeseen niin Valon kuin pikkutyttöjenkin (Sani & Lantti) kanssa, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Siinä vaiheessa olin varma, että sen oli joku isompi peto napannut. Kotona sitten lueskelin lehtiä ja olin juuri käymässä tunniksi nukkumaan kellon lyödessä 01, kun kuulin Zoran tulevan kuistille. Siinähän se sitten seisoi hyvin onnellinen virne naamallaan, jalat suolla juoksemisesta mustina, mutta täysin vahingoittumattomana. Ilmeisesti se oli ajatellut, että tarvitsen hieman lisää liikuntaa, ja päätti juoksuttaa minua koko alkuyön polvenkorkuisessa, upottavassa hangessa. Että osaa olla pöllö koira :). 

17.2.2003 Aika rientää

Ystävät kalliit - älkää hermostuko! Olen saanut teiltä ihania ja tärkeitä viestejä sähköisesti, mutta en ole niihin ehtinyt vastata. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämä on aika lailla pentujen ruokkimista, niiden kanssa seurustelua, pissapapereiden vaihtoa ja keittiön lattian pesua. Ja silti nuo pennut ovat IHANIA.
8.-9.2 viikonloppuna olin Kennelliiton järjestämillä jalostusneuvojien koulutuspäivillä. Oli oikein antoisa kurssi. Uskon, että ko. kurssista on hyötyä myöskin kasvatustyössäni. 
Istuimme tänään Marjun kanssa hetken aikaa katsomassa TV:tä. Luigii, Bim ja Valo makasivat kaikessa rauhassa sohvalla. Täplä tapansa mukaan oli valloittanut sylini. Zora söi lattialla puruluuta ja Lantti istui kahareisin Zoran selässä ja "astui" (!) Zoraa. Sani taas oli ottanut narulelun, jossa on tennispallo, ja "puisteli" sitä hurjalla innolla, niin että pallo hakkasi Sania kylkiin. Marju sanoi, että noiden touhut pitäisi filmata ja kysyä sitten pennunostajilta, että vieläkö he haluavat parsonin.
Eli aivan pimeitä elikoita? Ei toki vaan aivan ihania suuria persoonallisuuksia!

3.2.2003 Koulutuksessa

Olin viikonloppuna Tampereella eläinrefleksologian kurssilla. Kurssi käsitteli koirien hoitamista vyöhyketerapialla. Oikein hyvä ja antoisa koulutus. Opettajana oli Marjut Nieminen, vyöhyketerapeutti, terveydenhoitaja, eläinrefleksologian kehittäjä. Marjut on myös kasvattanut "kultsuja" usean vuoden ajan.
Taas sain vahvistusta ajatuksilleni, että koiran parasta hoitoa on koiran perushuolto. Siihen kuuluu oikea ravinto, riittävä rodunomainen liikunta ja tekeminen sekä koiran hyvä kohtelu. 
Erittäin tärkeää on mielestäni oman koiran tarkkailu, tunteminen. Mitä enemmän opit tuntemaan koiria, sitä enemmän joudut ihmettelemään eläimen viisautta ja vaistoja. Eläimet venyttelevät, hoitavat kipeitä alueita (tai kipeiden paikkojen heijastealueita) nuolemalla ja  "kirputtamalla". Kerron myöhemmin hoitokokemuksista.
Vaistotoiminnoista sain lauantaina taas hyvän esimerkin. Olin suunnitellut aloittavani pentujen totuttamisen kiinteään ruokaan, lähinnä äitikoiran säästämiseksi. Illalla ruokin Valon ja suunnittelin seuraavaksi laittavani pennuille ruokaa. Mutta minäpä myöhästyin. Valo kävikin itse totuttamassa pentujaan kiinteään ruokaan. Se oksensi osittain sulaneen ruuan pentujen eteen, ja pennut ruokailivat hyvällä ruokahalulla eturuuaksi kiinteää ja jälkiruuaksi tisua.

26.01.2003 Pentulaatikon äärellä

Torstaina aukesi ensimmäisiltä pennuilta silmät. Hitsi, miten suloista. Tällä hetkellä köllii pentulaatikossa 2 poikaa ja yksi tyttö pienet vaaleanpunaiset mahat kohti taivasta. Yksi näkee unta ruuasta, ainakin pieni suu tekee imemisliikettä. Yksi pennuista kai kuvittelee juoksevansa lujaa pellolla, siihen tahtiin käyvät pienet jalat. Äitikoira makaa pitkin pituuttaan lattialla pentulaatikon vieressä nisät täynnä maitoa. Nyt äitikoira nousee ja menee pentujensa viereen. Hetkessä syntyy pentulaatikossa melkoinen kuhina. Kaikki kahdeksan tajuavat, että ruokinta-automaatti tuli. Ja vain nopeat elävät. Alkaa kiivas nisien etsintä. Samalla kun pennut yrittävät jokainen ehtiä parhaalle paikalle, alkaa äitikoira nuolla pentujensa mahanalustoja. Äitikoiran nuoleminen saa pennut pissaamaan- ja nyt tuntuu pissaa tulevan jo sellaisia määriä, että kuulostaa kuin äitikoira lipittäisi vettä vesikupista. Ei löytäisi luonnossa vihollinen hajun perusteella ainakaan Valon pentuja, niin hyvin on Valo huolehtinut pentujensa eritteistä.
Nyt on jokainen pentu löytänyt nisän. Pennut imevät voimallisesti, tehostavat imuaan "päätä viskomalla" ja tassuilla painelemalla. Hetken kuluttua maito valuu pieniin kurkkuihin ja kuuluu vain tyytyväisiä nielemisääniä.

19.01.2003  Vettä, tuiskua ja pakkasia

Älkää hyvät ihmiset hankkiko parsonia, jos ette ole valmiita ulkoilemaan säässä kuin säässä. Mietin torstaina vesisateessa hiihtäessäni tätä ihmeellistä rotua. Se on todellakin aina valmis kuin partiolainen, siis viemään omistajansa ulkoilemaan. Tiistaina pyrytti lunta ja tuuli. Aukeilla paikoilla tuntui kuin olisi heitelty neuloja naamaan. Ei sekään Zoran tahtia hiljentänyt. Täplä ja Lantti kyllä hieman kiiruhtivat askeliaan kotiinpäin. 26 astetta pakkastakaan ei koirien intoa lannistanut. Tosin heti kun koirat pysähtyivät, alkoi tassuja kylmätä, mutta liikkuessa ei pakkanen haitannut. On tässä itsekin oppinut, että huonoa säätä ei olekaan, on vain vääränlainen pukeutuminen.
No, on tietysti parsoneissakin yksilöitä, joita huono sää haittaa. Esim. Sani. Tai voi olla, että Sania enemmänkin haittaa aikainen aamuherätys. Tässä eräänä pakkasaamuna Marju lähti taas ennen töihin menoa koiriensa kanssa aamulenkille. Pellolla hän laski koirat irti ja kahlasi itsekin upottavassa hangessa. Yht´äkkiä hän huomasi, että Sani puuttuu joukosta. Ei muuta kuin etsimään. Siellä se Sani istui talon ulko-oven edessä kovasti sisälle pyrkivänä. Sani halusi ehdottomasti päästä sisälle peiton alle, ei halua kahlata hangessa aikaisin aamulla ja vielä pakkasessa!
Valo on nyt myöskin jo halunnut aloittaa lenkkeilyn. Pennut syövät ja nukkuvat, joten äitikoira raaskii jättää ne jo hetkeksi keskenään. On niin mukavaa, kun Valokin on mukana lenkeillä. 3 parsonia lenkillä tuntuikin olemattoman vähältä.

15.01.2003 Pennut kasvavat

Tänään, viiden päivän ikäisinä, ovat pennut tuplanneet syntymäpainonsa. Muutenkin vauvat ja äiti-Valo voivat hyvin.
Mutta mahtaisiko joku haluta ostaa Zoran, josta on tullut varsinainen häirikkö? No, en tietenkään möisi sitä, vaikka se onkin ihan pimee. Zoralla on joku villitys menossa. Imetyksen päätyttyä se näyttää pohjavillattomana vähän kapiselta ketulta. Mutta energiaa on vaikka toisille jakaa. Lenkillä se juoksee suu auki, toinen korva pystyssä, välillä railakkaasti haukkuen. Ei edes syvä lumi estä sen hurjaa juoksua. En edes suksilla pääse niin lujaa, etteikö Zora olisi aina askeleen edellä. Kun lenkin jälkeen laitamme hevosia ulos, on Zora tietysti touhussa mukana. Tallissa se nuohoaa joka nurkan rottia etsiessään. Ja jos ei muuta ohjelmaa ole, se kiusaa Lanttia. Se juoksuttaa Lanttia pitkin pihaa ja välillä hyökkää kimppuun, tarraa niskanahasta kiinni ja vetää Lanttia pitkin pihaa. Ihmeellistä, mutta Lanttikin moisesta vain nauttii.
Itseasiassa olen kai vaan kateellinen moisesta energiamäärästä!

12.01.2003 Valolle pentuja

Valo synnytti torstai-perjantai välisenä yönä 8 pentua, 3 poikaa ja 5 tyttöä. Pentujen isä on Tallitontun kennelin Elvis (Fellshied Twice As Good).
Synnytys käynnistyi torstai-iltapäivällä 60 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Olimme vielä puolen päivän aikaan melko pitkällä lenkillä. Valo vaikutti loppumatkasta jo vähän uupuneelta. Ei mikään ihme, näyttihän välillä siltä, että Valon massu melkein raahasi maata. Kotona Valo sitten asettautui makaamaan yläkerran komeroon (ikiomaan luolaansa). Siellä se sitten hieman tärisi, mutta söi kuitenkin vielä hyvällä ruokahalulla klo 16. Illalla klo 21 alkoi Valo ajoittain läähätellä ja tärinä lisääntyi. Viisi minuuttia yli puolenyön alkoi Valo ponnistella, ja ensimmäinen narttupentu syntyi klo 00.33. Tuntia myöhemmin syntyi ensimmäinen poika ja sen jälkeen n. tunnin välein neljä tyttöä. Sitten kuluikin yli kaksi ja puoli tuntia, Valo halusi jo välillä ruokaakin, ennenkuin syntyi seuraava poika. Kolmas poika syntyi aamulla klo 9.23.
yö oli pitkä ja raskas, mutta synnytys oli kaunis ja rauhallinen. Ihana toimia kätilönä koiralle, joka luottaa omiin kykyihinsä synnyttäjänä ja luottaa myös täysin läsnäoleviin ihmisiin.
Nyt on sitten ihana seurata, miten imetys sujuu- ja miten sen ihmiselläkin tulisi sujua. Ensimmäisen vuorokauden pennut ovat koko ajan kiinni nisissä imemässä. Emon nisät ovat pehmeät, lähes tyhjän tuntuiset. Reilun vuorokauden kuluttua emon nisät "täyttyvät" ja pennut alkavat jo pitää pieniä taukoja imemisessään. Ihmeellistä. Pennut painoivat syntyessään 160-190g. Tänään kahden vuorokauden iässä pienimmän paino oli noussut 30 g ja suurimman 95 g. Nyt täytyy kahta pienintä (nro:t 1 ja 6) hieman vahtia ja laittaa niitä tissille hieman tiheämpään.

06.01.2003 Uusi vuosi ja uudet kujeet

Oikein Hyvää Vuotta 2003 kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja kotisivujamme seuraaville! Toivottavasti saamme mahdollisimman pian sivut päivitettyä. Marju on ahertanut kovasti lomapäivinään uusien sivujen kimpussa.
Olen tänään juuri kotiutunut sairaalasta. Ei mitään vakavaa, mutta yllättävän paljon voimia vei tuo sairaalareissu. Uskoisin taas oppineeni myös paljon uutta. Tekee todella hyvää hoitajankin katsella sairaalatouhua potilaan näkökulmasta.
Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä saapui Hollannista kenneliimme uusi poika. Rane on yhteisomistuksessa Anne Pallaskallion kanssa ja asuu Annen ja Mikon luona. Tulopäivänä ajattelin, että Ranelle olisi sopinut paremmin nimeksi Lentokone. Niin hurjaa vauhtia se pinkoi uudessa kodissaan melkein heti saavuttuaan. Meillä oli Marjun kanssa mukana Marjun koirat eli Bim, Luigii ja Sani. Ei ollut pienellä miehellä minkäänlaista ujoutta aikuisia koiria kohtaan. Ihana pentu. Mutta jutun ydin tulee tässä. Aikansa juostuaan pienelle miehelle tuli kakkahätä. Hän väänsikin upean tortun, jota me sitten Annen kanssa ihmettelemään. Minä nähdäkseni, onko matoja- ja Anne siivotakseen. Ei näkynyt matoja, mutta kakan seassa kiilsi? Ei muuta kuin kasaa tarkemmin tutkimaan- ja sieltä löytyi täydellisen kaunis kultainen korvakoru! Ainakin aluksi Anne varmastikin tutki tarkkaan kaikki kasat, jospa löytyisi koruja lisää. Eihän sitä tiedä, minkälainen kultamunia muniva parson on Suomeen eksynyt! 
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että pennut syövät mitä kummallisempia esineitä- ja että suoliston hapotkaan eivät kultaa sulata!
Tiedän, muuten, jo kohta vuoden vanhan parsonin, joka aina yrittää varastaa korvikseni tavatessamme. Terveisiä vain Tuikulle!

Päiväkirja 6-12/2002

Päiväkirja 1-6/2002