Mikä on parson?
Kasvatustoimintamme
   >Yleistä
   >Pentueet
   >Pentuja tulossa?
Koiramme
   >Nartut
   >Urokset
   >Kuvia ja videoita
   >In Memoriam
Harrastukset
   >Agility
   >Mejä
   >Luolat
Muu perhe
   >Muut eläimet
   >Me itse
Päiväkirja
Vieraskirja
Linkit
Palaute

Ultraäänitutkimukset

Päiväkirja kesäkuu-joulukuu 2003
(Tarja kertoilee parsonomistajan arjesta)

27.12.2003 Kiitos

Kiitos kaikille teille, jotka olette muistaneet meitä jouluna. Olemme saaneet paljon toinen toistaan kauniimpia kortteja, sähköpostiviestejä ja tekstiviestejä. Ihanaa, että olette olemassa ja olen saanut tutustua teihin!!
Toivotamme kaikille oikein ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

13.12.2003 Raivo ja muita pentuja

Raivo on ihana! Miniatyyrikoira on valloittanut koko perheemme. Miten voi niin villi olla kuitenkin niin kiltti ja oppivainen. Minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ei tuolla pikkumiehellä kuitenkaan ole. Isännän elkein se saapastelee tallissa ja yrittää ängetä hevosten karsinoihin. Illan pimeydessä se kulkee pihalla ja koirakavereidensa tavoin käy tarhassa herkuttelemassa hevosen lannalla. Nyt se nukkuu onnellisena mieheni sylissä kaikki tassut kohti taivasta.
Meillä kävi tänään vierailulla Sewen ja Osku sekä kolme heidän poikaansa. Ihania pikku vesseleitä. Kävimme metsässä kävelemässä, mukana olivat myös Sewenin äiti Valo ja Sewenin äidinäidin äiti Täplä. Oma nuorisomme eli Zora, Sani, Lantti ja Raivo, saivat jäädä kotimiehiksi, sillä liika on aina liikaa, koiralenkeilläkin. Pari kertaa oli poikajoukossa hieman tunteet kuumina, mutta kaikenkaikkiaan reissu sujui hyvin. Hyvin tasaisen kokoisia, vahvaluustoisia ja kaunisrakenteisia lapsia on Osku jättänyt!
Isä-Osku voi olla lapsiinsa tyytyväinen, sillä tyttärensä Fiina (äitinä meidän Zora) voitti jälleen kerran epävirallisen agilitykisan puhtaalla radalla! Odotamme kovasti, että Fiina saavuttaa virallisen kilpailuiän (18kk), ja toivon mukaan tuo virallisistakin kisoista mainetta ja kunniaa.

11.12.2003 Viikko täynnä täpinää

Hän on täällä tänään, hän on täällä tänään.... tuli jo tiistaina. Nimittäin laumamme uusin tulokas. Pieni mies jenkeistä, Somerset Ticket to Ride eli Rider eli Raivo eli Raikku. Hyvät hyssykät, miten voi pienessä parsonissa olla poweria.
Olimme Marjun kanssa pikkuista vastassa lentoasemalla tiistaina 20.20 niinkuin meille oli ilmoitettu. Kone laskeutui aikataulun mukaisesti- mutta siinä ei ollut koiraa, olivat Kööpenhaminassa unohtaneet lastata koiran koneeseen!! Voitte varmasti kuvitella huolemme pikku-ukosta, vajaa kolme kuukautta. Onneksi saivat Köpiksessä buukattua Riderin seuraavaan koneeseen, joka laskeutui Helsinkiin klo 22.20.Reilu tunti myöhemmin saimme pikkumiehen huostaamme. Vau- enpä muista nähneeni yhtä iloista ja rohkeaa pentua (niin, paitsi Zora).
Tätä kirjoittaessani odotan Marjua kotiin agilityharkoista- odotan siksi, että hänellä on pikkumies mukana, niin ja Lantti the Blönde. Ja sitä paitsi huoltani lisää se, että Marju on liikenteessä eilen hankkimallamme vanhalla asuntoautolla. Auto on kyllä ikäänsä nähden hyvä, mutta onhan se toki erilainen ajaa kuin henkilöauto.
Eilisen päivän todellakin vietimme koko päivän Turussa asuntoautokauppaa tekemässä koko koiralauman kanssa, pikkupiiperokin oli mukana, tietty.
Tänään jouduin Valon kanssa käymään taas eläinlääkärissä, sillä sen naaman oikea puoli on turvonnut potkupalloksi supin puremien jäljiltä. Lähinnä silmän ympärys minua huolestutti, sillä se ei aamulla saanut silmäänsä auki ollenkaan. Silmä on onneksi ok ja haavatkin varmasti paranevat ahkeralla suihkutuksella ja uudella antibiootilla. 
Että miettikääpä nyt vain pentua suunnittelevat kahdesti, onko parson varmasti se rotu, mitä haluatte :).
Rider oppi tänään tempun. Se hyppää pyynnöstä syliin, ei minun, mutta mieheni :)

8.12.2003 Hulluja nuo roomalaiset- kuin myös parsonit

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut, vaikka monenmoista on tapahtunut.
 Lantti (vesirotan nitistäjä) on varsinainen häirikkö. En voi ymmärtää, että Lantin siskolla on jo pennut. Tuo Lantti on kyllä niin lapsellinen ja varsinainen touhujooseppi. Taas ajoittain ymmärrän, että joillakin voi olla ongelmia parsoninsa kanssa. Vaikka Lantilla on koko ajan pihalla puuhaa, jaksaa se silti jatkuvasti tuoda vetolelua jokaiselle potentiaalle leikittäjälle ja VAATIA leikkimään. Lantti vaatii haukkumalla ilman ääntä- suu käy, mutta mitään ei kuulu. Lantti on muutenkin vähän pöhkö. Se myös ulvoo kuin susi, paitsi hieman hillitymmin, kun katselemme agilitya videolta.
Valo ja Zora ne vasta emäpöhköjä ovatkin. Tänään lenkillä ne häippäsivät.   Mukanani oli viisi narttua. Kaksi nuorinta ja vanhin pysyttelivät lähistölläni, mutta nuo kaksi edellä mainittua risteilivät vähän kauempana.Olin aivan omissa ajatuksissani. Tietysti mietin jotain parsonien sukuja. Yht´äkkiä alkoi kauempaa kuulua kaksiääninen haukku. Ajattelin, että haukkukoot, ovat taas pölläyttämässä joitain lintuja lentoon. Kävelin kohti kotia nuo kolme uskollista mukanani. Olin aivan varma, että ne kaksi ovat jo kotipihalla odottamassa. Vaan eivätpä olleet.
Nyt tiesin, että niillä on jokin riista edessään, muuten ne olisivat jo olleet kotona. Jätin kolme kotiin ja lähdin etsimään niitä kahta. Kun tulin paikkaan, missä ne kaksi lähtivät eri teille, kuulin haukun. Tuuli jotenkin kuljetti ääntä, enkä oikein meinannut osata paikallistaa sitä. Mutta Zoran valkoinen häntä sojotti kuin maamerkki ruskeassa heinikössä aivan lähellä katoamispaikkaa. Niin, siellähän nämä hurjat olivat- mittelöimässä supin kanssa. (Edellisen kerran törmäsimme supiin vappuna.)
Ruskea koira (joka osoittautui saviseksi Valoksi) yritti kaikin voimin vetää jotain ulos luolasta. Zora kuului pitävän puhuttelua samaiselle otukselle luolan toisessa suuaukossa. Sain molemmat koirat pois luolasta ja kytkettyä selkänahasta vetämällä. Täytyy sanoa, että tuomarin, joka sanoi Zorasta: "hieman ryhdittömästi esiintyvä" olisi pitänyt nähdä Zora nyt. Ryhtiä ja intoa riitti.
Mutta voi meidän pehmo-Valoa. Veri valui kuraisesta naamasta, kun se löi jarrut päälle ja ilmoitti ilmeellään, että en lähde minnekään, saalis jäi tuonne.
Kotona minulla meni hieman yli tunti, ennekuin sain koirat puhdistettua ja vammat hoidettua. Valon jouduin illalla käyttämään eläinlääkärissä, sillä yksi puremajälki on silmän ympärillä ja silmässäkin on haava.  Eivätköhän nuo vammat kuitenkin melko nopeasti parane. Se on kuitenkin varmaa, että nuo kaksi eivät tuosta ainakaan mitään oppineet- eivät ainakaan varomaan supeja.

24.11.2003 Fiinasta ja Olavista

Fiina- siinä vasta kullanmuru! Ihanan luonteen lisäksi tämä Zoran ja Oskun tytär hallitsee agilityn. Tosin siihen tietysti vaikuttaa myös ohjaaja. Tämä pari voitti eilen epävirallisissa kisoissa minimöllit! Onnea! Että pitikin antaa pois tuommoinen aarre. No, onneksi Fiina on sijoituksessa ja saan toivon mukaan vielä useamman lähes Fiinan. 
Marju taas suree sitä, että emme pitäneet Valon ja Elviksen pennuista Olavia, joka on omistajalleen Paulalle antanut melkoisen haasteen johtajuuskysymyksineen. Olavi on juuri sellainen energiapakkaus, jollainen työkoiran tulee ollakin! Mahtava tyyppi! Ei kuitenkaan ole kuulemma myytävänä!

21.11.2003 Saalis ja muuta mukavampaa

Pari päivää sitten tulin tallista ja näin Lantin leikkivän pihalla vinkulelulla. Tai siis niin ainakin luulin. Luulin, että Pikku-Väkke (yksi Lantin lempinimistä) oli jostain löytänyt Saaralta saamamme karvaisen vinkulelun. Totuus oli toinen. Sillä oli ihan oikea saalis, joka vinkui joka kerta, kun Lantti sitä hampaillaan näpsi. Iso, musta vesirotta. Parin viikon kiivas metsästyssessio valtaojan varrella oli tuottanut tulosta. Lantti antoi minun ihailla saalistaan, mutta kun yritin ottaa sen pois, säntäsi se saalis suussaan pellolle- ja söi rotan. YÄK, YÄK! No, Lanttihan on kyllä aika laiha, ehkä lisäravinto ei ollut pahasta :)
Valo oli viime viikonloppuna taas Aleniuksen perheen ilona tai valona. Vaikka perheessä on kaksi omaakin parsonia, oli Hannalotalle mukavaa saada seurakseen Valo, joka osaa olla niin lempeä ja rakastava ja tottelevainen nuorelle ystävälleen.Valo on erityisen herkkä aistimaan ihmisen kehon kieltä ja mielialoja. Valo on mummonsa Täplän tavoin erittäin hyvä terapiakoira. Muuta ennenkaikkea Hannalotalle Valo on ystävä ja agilitykumppani.
Valon ja Snoopyn tytär Tuikku synnytti eilen viisi kaunista lasta. Pentujen isä on Luigiimme poika Hippi. Taitaa olla tiedossa vauhdikkaita agilitykoiria. Ainakin pennut jo heti ensihetkestä alkaen vaikuttivat hyvin määrätietoisilta ja reippailta. Yksi pojista alkoi mm. etsiä nisää epätoivon vimmalla, vaikka puoli kroppaa oli vielä emon sisällä. Kaikki pennut on varattu, mutta kuvia voi käydä ihailemassa Tuikun omilta sivuilta www.kolumbus.fi/e.merilainen.

13.11.2003 Paska haisee ja banjot soi

ihan sananmukaisesti meillä tällä hetkellä, siis banjot ei kyllä soi. Olimme lenkillä. Ihana kuiva ilma. Kuvittelin kerrankin säästyväni koirien pesulta. Puolivälissä lenkkiä Hurja-Zora tuli jostain kaukaa kuorrutettuna lehmän lannalla. Lietevesi vain valui pitkin kylkiä. Oi, mikä döfä Zoran kiitäessä pitkin kallioita.
Hetken päästä sain tuulenhalkojaani jonkun uuden hajun. Tutkin kenkiäni, sillä luulin astuneeni koiranp..aan. Ei, sehän on Sannimarja, joka oli käynyt kaunistamassa selkänsä ihan sillä itsellään. Liekö tullut metsurille hätä kesken työnteon.
Kotiin tultuamme pesin taas kolme koiraa. Lanttikin oli pakko pestä, sillä se juoksi pitkin kynnöspeltoa jonkun näkymättömän perässä. Täplä (joka kuljetti koko lenkin ajan mukanaan aikaisemmin antamaani hirvenluunpalaa) ja Valo selvisivät pelkällä tassujen pesulla. Pesulla sain koirista ruskean värin pois, mutta haju jäi! Yäk! Ei auttaneet edes eteeriset öljyt.
On nämä metkoja, nämä parsonit. Toissa päivänä kävi pikku-Peppi meillä lenkkeilemässä emäntänsä Merjan kanssa. Merja oli hieman huolissaan, miten tulee käymään, sillä Peppi on alkanut uhoomaan toisille koirille. Tosin vasta, jos toinen murisee ensin. Laskin ensin laumamme "kunkun" Täplän tutustumaan Peppiin. Täplähän tietysti komensi pientä koiraa heti tapansa mukaan. Ja siitähän Peppi intoutui ja yritti haastaa riitaa. Täplä sivuutti täysin tuollaiset elkeet ja haisteli vain omia juttujaan. Sitten pääsi Bim pihalle. Bim näytti heti Pepille, missä kaappi seisoo. Se ärähti voimallisesti ja kävi yksinkertaisesti seisomaan Pepin päälle. Sen jälkeen Peppi kulki pitkin pihaa selällään. Esitti niin pientä ja alistuvaa ja kuuliaista alle vuoden ikäistä parsonia, niinkuin kuuluukin. Ja sen jälkeen tulivat loput lauman jäsenet Valo, Zora, Luigii, Sani ja Lantti tervehtimään ja Peppi hyväksyttiin lauman alimmaksi jäseneksi.
Tuosta Sanista eli Sannimarjasta vielä. Olen luullut, että se olisi aika vaikea tapaus ja halukas tappelemaankin. Mutta mitä vielä. Meillä oli joku aika sitten lenkkiseurana lakelandinterrieri Elki, 8kk. Sani leikitti Elkiä omalla tyylillään koko vartalotaklauksin hurjan murinan säestämänä. Elki ei oikein ymmärtänyt noin rakjua menoa ja yritti aloittaa kunnon rähinän. Mutta Sani hoiti tilanteen hienosti. Käänsi Elkille selkänsä ja vielä päänsäkin sivuun, ja siitä sitten tilanne rauhoittui. Upea Sani!!

4.11.2003 Pentujen luovutus, Kotkan näyttelyssä ja jalostustarkastuksessa

Sewenin pennuista ensimmäiset lähtivät uusiin koteihinsa perjantaina. Lännen Kastanja eli Arttu muutti Lappeenrantaan Olli-Pekka Kähkösen perheeseen kaveriksi ja harrastuskoiraksi. Ujo Lentäjä (joka ei ole niinkään ujo:)) pääsi isänsä Oskun kaveriksi ja sai kutsumanimekseen Oiva. Osku ja Oiva pitävät nyt Tuijan ja Ekin vauhdissa.
Lauantaiaamuna aikaisin lähdimme Kotkaan suureen "näytelmään" niinkuin Lenni-poikamme tapaa sanoa. Parsoneita oli ilmoitettu hulppeat 27. Tässä Tupla-Täplien tulokset. Junioriluokassa sai uroksemme Rane laatuarvostelusta arvosanan ERInomainen ja oli kilpailuluokan toinen, kasvattimme Olavi (T-T Basilika) sai myös ERIn, sijoitus 4. Pikku-Onni (T-T Sunspot) sai arvosanan Hyvä ja oikein asiallisen ja hyvän arvostelun. Sitäpaitsi Onni on ERInomainen luonteeltaan!
Junioriluokan nartuissa sai Fiina arvosanan ERInomainen, sijoitus 3. (9 narttua), Luna (T-T Palmarosa) ja Penni (T-T Sunflower) saivat kumpikin arvosanan ERITTÄIN HYVÄ. Kyllä kasvattaja on tyytyväinen.
Sunnuntaina oli sitten jalostustarkastus Perttulassa. Siellä oli kaiketi 25 koiraa tuomari Paula Heikkinen-Lehkosen arvioitavana. Hommahan oli vähän niinkuin näyttelyssä, mutta yksityiskohtia syynättiin hieman tarkemmin , eivätkä koirat siis kilpailleet keskenään. Tupla-Täpliä oli mukana 6. Siellä oli Luigiin sisaren, Liisan, poika Frodo (T-T Lakupekka), jonka näin pitkästä aikaa. Vitsi, miten hurmaava kaksivuotias. Kookas, mutta sopusuhtainen- ja mikä ihana luonne! Sitten oli pikku-Onni, Rane (mycket tilltalande, sanoi Kotkan tuomari), Olavi (kaunis, mutta hieman kuriton), Cossi (laihdutuskuurille ja näyttelyyn) sekä jenkkipoika Snoopy.
Tarkastuksen jälkeen me viimiset olimme onnekkaita ja saimme jutustella kettuterriereitä vuosikausia kasvattaneen tuomarin kanssa lähinnä koirien käyttökokeista ja tietenkin jalostuksesta. Kannatti osallistua :)

24.10.2003 Ikäviä asioita ja pieniä iloja

Saimme eilen suruviestin Keminmaalta. Kasvattimme Tupla-Täplän Jame oli nukkunut ikiuneen seitsemän vuoden iässä. Jamelta löytyi pahanlaatuinen kasvain, joka nopeasti vei pieneltä koiralta voimat. Otamme osaa Jamen perheen suureen suruun.
Katastrofi oli kohdata myös Seweniä, jolla on viisiviikkoiset pennut. Sewen oli isäntänsä Marcuksen kanssa lenkillä, kun vastaan tuli nainen, jolla oli mukanaan hihnassa husky ja vapaana juokseva dobermann-narttu. Marcuksella oli Sewen kytkettynä ja Sewen alistui heti ison koiran edessä, mutta dobberipa ei moisesta eleestä ollut moksiskaan, vaan alkoi hyökkäillä kohti Seweniä. Marcus yritti laittaa Sewenin jalkojensa väliin turvaan, mutta dobberi hyökkäsi takaapäin Sewenin selkään kiinni. Marcus kertoi ottaneensa painiotteella dobberin irti Sewenistä ja painineensa oikein kunnolla ison koiran kanssa syksyn lehtien seassa. Ison koiran emäntä ei voinut auttaa, sillä hän ei saanut hihnassa olevaa huskyaan mihinkään. Lopulta dobberi tajusi häviönsä ja palasi emäntänsä luo. Emäntä oli säikähtänyt ja kovasti pahoillaan ja lupasi toki korvata vahingot. Ja korvattavaa tulikin, sillä dobberin kulmahammas oli selän puolelta repinyt haavan Sewenin keuhkojen ulkopinnalle asti. Eläinlääkärillä Sewen paikattiin asianmukaisesti ja nyt hän on toipilaana kotona dreeni ja tikit selässään. 
Todella pelottava tapahtuma. Onni onnettomuudessa oli, ettei dobberi purrut myös Marcusta. Ja onneksi pennut osaavat jo syödä kiinteää ruokaa, sillä "tisuttamisesta" oli nyt pakko luopua.
Iloa ovat sitten taas antaneet nämä omat hurjani täällä. Tyhjensin eilen kompostoria, tytöt tietysti auttoivat. Kun avasin kompostorina toimivan vanhan pakastimen kannen, alkoi kompostorissa hurja rapina. Yksi hiiri pomppasi suoraa seinää ylös ja ulos, melkein hyppäsi syliini. Sitä sitten metsästettiin, kunnes se katosi isännän metalliromujen alle. Sitten hypättiin naisenergialla kompostorin uumeniin ja alkoi hirmuinen mullan kaivaminen. Hetken päästä Zora sai ison hiiren kiinni, puraisi ja asetti saaliinsa sivuun. Ja eikun uudelleen kaivamaan. Useampaa saalista ei sitten löytynyt. Lantti oli jossain välissä käynyt hakemassa jemmassa olleen hirven luun, jota se jyrsi tyytyväisenä. Zora katseli luuta ja Lanttia- ja hyppäsi takaisin kompostoriin. Sieltä se otti kuolleen hiiren suuhunsa ja kävi tiputtamassa sen Lantin eteen. Lanttihan tietysti unohti luun ja alkoi tutkia hiirtä- ja niinpä Zora-Velmu sieppasi luun pahaa-aavistamattomalta pikku-Lantilta :).

20.10.2003 Oulussa näyttely; Valo Hesassa

Lähdimme lauantaina puolen päivän aikaan ajamaan kohti Oulua ja Oulun KV-näyttelyä. Minä olin kuski ja mukana olivat Anne ja Hollannin poika Rane sekä Saara ja Zoran tytär Fiina. Menimme yöksi Oulaisiin Saaran sukulaisiin. Onneksi oli talvitassut autossa alla, sillä Ylivieskan jälkeen alkoi pyryttää lunta, niin että ei näkynyt tietä eikä aurausmerkkejä (tätä kesti onneksi vain tovin). Yöpaikassamme koirat pistivät vähän ranttaliksi kokopäiväisen paikallaanolon vastapainoksi. Onneksi oli ymmärtäväiset isännät ja suuri maalaistalon tupa. Ja eihän ne mitään pahaa tehneet, peuhasivat vain :).
Aamulla sitten kukonlaulun aikaan ylös ja näyttelyyn. Rane oli  JUN EH 3. Arvostelu oli hyvä ja koira esiintyi loistavasti. Fiina sai JUN ERI 1 ja vara-sertin (terveisiä vain isä-Oskulle!). Parsoneita oli ilmoitettu 17, mutta 3 oli jäänyt pois. Olimme toki oikein tyytyväisiä tuloksiin. Ja iloani lisäsi vielä se, että sain myös tavata näyttelyssä Valon ja Elviksen pojan Aksun (T-T Timjami), joka oli elämänsä ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Aksu oli JUN EH 4. Koira esiintyi oikein iloisesti ja reippaasti Marika Krapun esittämänä (kiitos Marikalle!) Vau, miten hieno lapsi Valolla.
Näyttelyn jälkeen sitten ajelemaan kohti kotia. Kilometrejä kertyi tällä reissulla 1510. Että jos joku narisee, että joku tapahtuma on kaukana, jos matkaa on 100 kilometriä, niin en todellakaan ymmärrä!
Matkan ehkä paras anti oli se, että sain matkan aikana taas tutustua hieman paremmin Raneen ja Fiinaan, joista on tarkoitus tehdä vuoden päästä ihan niinku isä ja äiti. Olen aivan myyty- parsonluonteita parhaimmillaan!
Lauantaina kun lähdimme kohti Oulua, toi Annen mies Mikko tytöt ja koirat Nummelaan, josta hän sitten otti kyytiin Valon. Ensin hän kävi Valon kanssa Karkkilassa vaihtamassa talvirenkaat autoonsa ja vei sitten Valon Hesaan Aleniuksen perheelle. Aleniuksen Hannalotta nim. osallistui Valon kanssa Helsingin piirin juniorien agilitymestaruuskisaan sunnuntaina. Kisasta tuli hylkäys kolmen kieltovirheen takia, mutta silti ohjaaja oli kovin tyytyväinen koiraan. Olivat käyneet lauantaina vähän harjoittelemassa ja yön nukkuivat saman peiton alla. Luulen, että molemmat jäivät vähän kaipailemaan toistensa perään, kun eronhetki koitti. Mutta saahan Hansu toki jatkossakin lainata Valoa!

12.10.2003 Agilitya ja muuta mukavaa

Muu mukava ensin. Marju oli eilen illalla vähän rilluttelemassa ja minä sain taas kerran hänenkin koiransa ilokseni. Siis tytöt, sillä Luigii pääsi Valon juoksun takia hoitoon Sadulle Nixonin ja Liisan seuraksi.
Tällä kertaa tarkoitin ihan tosissani ilokseni, sillä meillä oli oikein kiva lenkki syksyisessä tihkusateessa. Kuljimme ensin pitkin kynnetyn pellon reunaa. Minulla roikkui saappaissani pari kiloa ylimääräistä painoa pellon savesta. Arvatkaapa vain, minkänäköisiä olivat pienet valkoiset. Hitsi, miten ne taas näyttivät nauttivan kirmaillessaan pitkin ojan pohjia ja peltoa. Zora kaivoi matkan varrella hurjalla murinalla myyriä, jotka varmasti osasivat paeta kuulleessaan niin kamalaa ääntä:). Bim houkutteli koko kuuden nartun lauman välillä hurjaan laukkaan muka jahtaamalla jotain saalista. Järvelle päästyämme kävivät Zora, Bim ja Sani uimassa, peseytyivät kaiketi. Koirat ajoivat rannasta yksinäisen valkoposkihanhen veteen- ja jo Lanttikin meni uimaan, sillä se varmasti luuli, että oli kysymyksessä vesiriistan nouto.
Kyllä taas minun akkuni latautuivat tuolla reissulla. Voi kunpa ihmisetkin osaisivat nauttia koirien lailla liikunnasta ja syysmetsän hajuista (siinä sinulle aromaterapiaa, sanoi eräs arvostettu professorikin).
Sitten agilityasiaa. Meillä oli eilen parsonyhdistyksen agilitytoimikunnan järjestämä tapahtuma Ruoholahdessa. Ensin oli lajiesittely uusille harrastajille. Koirat ja ohjaajat saivat tutustua agilityesteisiin ja toden totta-ei ainakaan koirien estepelko ole tällä rodulla ongelma. Todella lupaavia koirakoita. Jotkut innostuivat niin asiasta, että jäivät vielä harjoittelemaan seuraavaan ryhmään ja rohkenipa Roope-koira ohjaajansa kanssa osallistua vielä möllikisaankin. Hienoa!
Sitten saivat jo alkeet osaavat koirakot harjoitella. Harjoittelimme lähinnä ohjausta Pertti Vilanderin Agilitykirjan harjoituksilla. Vau, niitä minun täytyy omille koirillenikin kokeilla.
Sitten oli vuorossa möllikisa, johon radan oli suunnitellut Sari Puusaari, joka myös toimi tuomarina. Rata oli mielestäni hyvä. Siinä oli juuri sopivasti vaikeutta möllikisaajille, mutta se oli samalla myös hyvin sujuva ja vauhdikaskin. Kisaan osallistui kaikkiaan 16 koirakkoa, jotka kaikki saivat palkinnon. Voittajaksi selviytyi Vili nopealla, hienolla suorituksella, harmittava kontaktivirhe puomilta. Toiseksi tuli Zoran tytär Fiina myöskin yhdellä ratavirheellä, mutta hieman heikommalla ajalla. (Fiina joutuu vielä odottamaan 7kk ennen virallista kilpailuikää:)). Kolmanneksi tuli nuoren Hanna-Lotta Aleniuksen luotsaama Wille (joka ei myöskään vielä saa virallisesti kilpailla). Neljäs oli Valon sisaren tytär Iina (joka ei ollut ihan vauhdikas oma itsensä, liekö ollut jotain hormonaalista?). Viidenneksi tuli Kouvolan tyttö Kiki. Upeita suorituksia kaikki, siis kaikki kuusitoista. Miten hienot kontaktit tekikään Huugo. Mitä vauhdin hurmaa (tosin hieman omia koukeroita) esittivätkään Valon tytär Viivi ja Luigiin lapsenlapsi Rissanen. Mikä luontainen lahjakkuus ensikertalainen Roope. Ja pieni Tellu viihtyi A-esteen päällä kauan, sieltä varmaan näkee kauas!
Hienoja koiria kaikki nimeltä mainitsemattomatkin! Toivottavasti saamme jatkossakin nähdä kaikkia näitä koirakoita agilityradoilla!
Illalla kävin sitten vielä ihailemassa Sewenin ja Oskun vauvoja. Taitaa sielläkin kasvaa agilitylupauksia. Pennut ovat nyt neljä viikkoa vanhoja. Viikon päästä ne kuulemma saavat aloittaa agility- ja luolaharkat. Markus lupasi tehdä esteet ja luolaputkiston:).

5.10.2003 Sorry

edellinen tarina jäänyt roikkumaan offline-tilaan :(

30.9.2003 Tapahtumia

Tupla-Täplä päivää vietimme 20.9 eli viikko sitten lauantaina. Sää oli kaunis ja osallistujia riittävästi, vaikka aika moni oli joutunut jäämään pois tapahtumien päällekkäisyyksien ja narttujen juoksujen takia.
Ensin harjoittelimme seuramme LÄGI:n kentällä agilitya. Joukossa oli ihan aloittelijoita ja jo hieman osaavia sekä muutama "huippuosaaja". Positiivisesti yllättävää oli se, että rähjääjiä ei joukossa ollut. Olen todella ylpeä porukastamme. Kaikilla tuntui olevan hyvä ote koiriinsa.
Agilityn jälkeen oli vuorossa näyttelytreeniä. Olen entistä enemmän sitä mieltä, että näyttelyesittäminen käy hyvin tottelevaisuustreenistä. Koiran tulee seurata kauniisti esittäjänsä rinnalla ja koiran tulee myös osata seistä paikallaan sekä pöydällä että maassa. Esittäjän tulee koko koiran esittämisen ajan keskittyä ESITTÄMÄÄN koiraa, sillä se aika, jolloin tuomari muodostaa mielikuvan koirasta, on todella lyhyt.
Lohjan Puhelimen tiloissa nautimme sitten lounaan ja Marju kertoi osallistujille MEJÄ:stä. Sen jälkeen menimme metsään ja jokainen koirakko sai harjoitella jäljen tekoa ja jäljestystä.
Kyllä meillä on upeita, lupaavia koiria ja ohjaajia! Kiitos kaikille osallistujille!
Viime viikonlopun vietimmekin sitten Ahvenanmaalla. Lähdimme perjantaiaamuna laivalla Turusta. Meitä oli matkalla 3 ihmistä ja kuusi parsonia. Taas kerran saimme todeta, kuinka helppoja ja rauhallisia matkakumppaneita parsonit ovat. Laivalla hytissä ne nukkuivat rauhallisesti matkan ajan. Myöskin haukkuherkkä Sani, vaikka naapurihytin rottweiler piti aikamoista möykkää.
Yövyimme kaksi yötä oikein hyvässä mökissä. Mökkikylässäkään meidän ei tarvinnut hävetä koiriamme. Yllättävää oli, että pystyin laskemaan myöskin Zoran ovesta pihalle asioilleen kytkemättä. Siinä se tepsutteli pihalla ja tuli sisälle kutsuttuna niinkuin muutkin koirat, eikä lähtenyt omille teilleen:).
Lauantaina oli Sanilla, Bimillä, Nixonilla ja Liisalla agilitykisa. Parhaan tuloksen teki Sani, joka oli yhdellä ratavirheellä kolmas.
Sunnuntaina Sanilla oli yksi kisa, jossa se tuli neljänneksi. Bimillä, Nixonilla ja Liisalla oli kaksi kisaa, joiden yhteistuloksissa Nixon tuli viidenneksi. Muiden sijoituksissa ei juuri ollut hurraamista.
Sitten oli vielä näyttely, jossa Lantista tuli siis PN 1 ja ROP ja Zorasta PN2. Juuri ennen kuin kehä alkoi, olimme tosin Marjun kanssa sitä mieltä, että kannattaako noita edes sinne viedä, sillä kilpakumppanit näyttivät niin kauniilta. Sani sai kakkosen, ja ihan aiheesta, sillä se on lihava ja sitten se ei taas malttanut seistä pöydällä, vaan hosui niin, että tuomari ei tainnut paljoa hampaita ehtiä nähdä. Sanilla on aina meno päällä. Mutta kyllä se on ihana, kun se on niin innokas ja reipas!
Sitten olikin jo kiire laivalle ja kohti kotia. Olipa mukava reissu.
Kotimatkalla kävimme vielä Turussa katsomassa Zoran kaksiviikkoisia lapsenlapsia, Thelmaa ja Louisia. Vähän olivat suloisia- ja lihavia:).
Matkamme aikana oli poikakoiramme Luigii hoidossa koirahoitolassa, sillä Valolla on juoksu (Valo ja Täplä olivat kotimiehinä). Hyvin oli Luigii hoitolassa viihtynyt ja pärjännyt. Koirahoitolan emäntä kovasti ihmetteli, että onko Luigii kotonakin niin rauhallinen- onhan se, tietty!

17.9.2003 Virhe korjattu

koskien Porvoon näyttelyä 13.9.2003. Meidän Rane sai siis ykkösen ja oli kilpailuluokassa toinen. Voi mua pönttöpäätä. Pyydän anteeksi Rane ja Anne!

16.9.2003 Oppia ikä kaikki

Olen kahtena viime päivänä oppinut taas paljon. Eilen Zoran tytär Penny pyöräytti kaksi kaunista narttupentua. Pentujen isä on Duke. Olin eilen siis menossa auttamaan Pennyn synnytykseen. Matkalla sain viestin, että kaksi pentua on syntynyt. Päätin kuitenkin mennä perille asti, sillä kuvittelin, että voisin jotenkin auttaa. Katinkontit minusta mitään apua ollut. Penny ja omistajansa olivat jo homman hoidelleet. Tiineystarkastuksessa Pennyllä oli kolme alkiota. Kun saavuin paikalle, palpoin Pennyn mahaa, ja olin tuntevani siellä vielä sen kolmannen pennun. Todennäköisesti tuntemani "patti" kohdussa oli vain kohdun turvotusta. Tässä tuli opetus: Minulla on erittäin hyvä ultraäänitutkimuslaite. Miksi se ei ollut mukana? Vaikka olen yli kaksikymmentä vuotta hoitanut ihmisten synnytyksiä, niin olen kuitenkin aika lailla noviisi näissä koirien synnytyksissä. Mutta jokainen kerta opettaa jotain :).
Toinen opetus tuli tänään. Lantti on parin viikon ajan rapsuttanut itseään selästä. Yrittänyt hampaillaan rapsuttaa selkäänsä ja nyt parin päivän ajan myöskin kylkiään. Lantilla on todennäköisesti järvisyyhy. Lanttihan on uinut  ja uinut ja uinut. Järvessä ja valtaojassa ja kuralätäköissä. Ja tietysti aina välillä kaivanut myyriä niin että kitakaari on täynnä multaa ja juolavehnän juurakoita. Opetus oli siinä, että tarkkaile koiraasi, tunne sen käytös ja tavat. Jos jotain tavallisesta poikkeavaa ilmenee, luota huomioihisi ja käänny lääkärin puoleen. Nyt saimme lääkkeet ja toivottavasti Lantti on kunnossa Ahvenanmaan näyttelyyn.
Ai, niin! Tänään lenkillä tuli kolmas opetus! Muista kyypakkaus! Täplä, Valo ja Zora joutuivat maa-ampiasten hyökkäyksen uhreiksi. Zoraa pistettiin kuonoon, Täplää silmän yläpuolelle ja Valoa etulapaan ja lonkkaan. Suoriuduimme äkkiä kotiin ja annoin kaikille kyytabletit. Zora ei ollut moksiskaan, mutta Valo oli vähän vaisu ja Täplä oli huolestuttavan vaisu jonkin aikaa. Nyt illalla kaikki kyllä juoksivat entiseen malliin pellolla tähtien ja kuun valossa:)

13.9.2003 Kerttu yllättää

Marju oli tänään agilityseuramme epävirallisissa kisoissa, ns. pihacupissa.Mukaan hän otti Bimin, Valon, Sanin ja Zoran. Zoran eli Kertun eli Lentävän Hollantilaisen vain armosta, jotta sekin saisi vaihtelua.
Bim voitti kilpailevat medit, Valo oli neljäs. Toiseksi ja kolmanneksi tulivat Tupla-Täplän koirat Liisa ja Nixon. Ei ollut tosin enempää osallistujiakaan :). Sani voitti kilpailevat minit (3 osallistujaa). Ja Zora tuli toiseksi(!!) minimölleissä (3 osallistujaa). Asian tekee niin ihmeelliseksi se, että Zorahan karkaa aina radalta metsästämään lähimetsän pupuja- vaan nytpä oli aidattu kenttä. Olemme käyneet kyseisellä kentällä aina joskus harkkaamassa ja silloin Zora aina kiertää alueen ja tsekkaa, olisiko aidassa aukkoja. Kun niitä aukkoja ei ole, se ilmeisesti toteaa, että paremman puutteessa agilitykin käy. Tänään se oli mennyt radan vauhdikkaasti ja iloisesti, keräten tosin 40 virhepistettä- mutta aika oli hyvä! On se vaan outo lintu- tai siis parson. 
Silläaikaa kun Marju kisasi agilityssä, olin minä Luigiin kanssa Porvoon näyttelyssä. Kävimme hakemassa Luigiille osallistumisoikeuden MEJÄ:n voittajaluokkaan- suureellista, sillä emme ole olleet yhdessäkään kokeessa vielä :) Luigiilla on näyttelyistä junioriluokasta ykkönen, mutta se ei riitä, pitää olla näyttelystä vähintään kakkonen, vähintään nuortenluokasta. Nyt kun poika on aikuinen, suuri sellainen, olen erittäin tyytyväinen tämän päivän kakkoseen eli siniseen nauhaan (=hyvä).
Näyttelyssä oli mukana myöskin meidän Rane, joka sai ykkösen ja tuli kilpailuluokassa toiseksi ja sai oikein hyvän arvostelun.    Fiinakin siis oli siellä ja sai myöskin ensin ykkösen ja sitten kilpailuluokassa kakkosen. Fiina on kehässä aivan kuin äitinsä Zora eli E(V)VVK. Mutta varjele kehän ulkopuolella.. Nuortenluokan nartuissa oli mukana Valon lapsi Viivi, joka voitti Open Show´ssa nuortenluokan nartut. Nyt se esiintyi aika possumaisesti. Ts. se käyttäytyi juuri niinkuin valeraskaat nartut käyttäytyvät. Saihan se kuitenkin sijoituksen yksi/neljä. Ja minä ainakin olen tyytyväinen.
Luigiin tytär Peppi oli myöskin siellä. Hyvänen aika, miten se on pieni- siis ainakin verrattuna isä-Luigiin. Tuomarin kommentti oli, että tätä täytyisi tehdä usein Pepin kanssa. Siis käydä näyttelyissä, jotta emäntä ja lapsonen oppisivat parhaan tavan esittää ja esiintyä.

12.9.2003 Valosta mummi!

Niin, nyt sitten Valokin on mummi. Ja Täplästä tuli samalla isoisomummi. Liekö tieto mummiudesta on saanut Valon pään sekaisin, sillä se on tänään leikkinyt tyttärensä Ilonan kanssa koko iltapäivän vauhdikkaasti. Ilona tuli nimittäin pariksi päiväksi hoitoon että Ilonan perhe saa muuttaa rauhassa ihka uuteen omaan kotiin.
Valon tytär Sewen, Valon ensimmäisestä pentueesta, synnytti eilen keisarinleikkauksella neljä komeaa poikaa (Tupla-Täplän Daltonit). Pentujen isä on suuresti ihailemamme Tallitontun Åsku (Osku).
Sewenin synnytys lähti hiljalleen käyntiin keskiviikkona. Lämpö oli käynyt tiistai-iltana myöhään 36.2-asteessa. Minä menin kätilöksi paikalle keskiviikkona klo 17. Kun ajoin Tikkurilassa rivitalon pihalle, istui pihalla pieni valkoinen koira ilman hihnaa ja kaulapantaa ison masun kanssa tyynen rauhallisena odottamassa kätilöä. Aivan ypöyksin, seuranaan tosin liuta eri-ikäisiä lapsia juoksemassa ja pyöräilemässä pihalla. Näkyihän siellä sitten kauempana Sewenin isäntä Markuskin. Sen illan Sewen aina välillä hieman läähätteli ja tärisi ja petaili, mutta kun ei sen kummempaa tapahtunut, kävimme kaikki nukkumaan puolen yön paikkeilla. Kello kahdesta lähtien sitten läähätys, petailu, tärinä ja paikan vaihtaminen oli lähes jatkuvaa. Kun aamuyhdeksään mennessä ei alkanut ilmetä oireitakaan ponnistushaluista, soitin eläinlääkärille ja sain luvan antaa kalkkia nahan alle. Tunnin kuluttua siitä alkoivat työntelyt. Pieni koira työnsi ja työnsi. Kun tuntiin ei tapahtunut hyvistä työnnöistä huolimatta mitään, soitin taas luottoeläinlääkärille. Hän pyysi tulemaan tarkastettavaksi. Niinpä me kasasimme kimpsut ja kampsut kasaan eli pakkasimme Sewenin ja ison kasan rättejä vanhaan pyykkikoriin ja eikun matkaan. Sewenin emäntä, Evi, oli kuskina ja ajoikin hyvin ja lujaa. Ja pikkurouva työnteli koko matkan.
Eläinlääkärillä Sewen tutkittiin. Eläinlääkäri totesi, että ensimmäinen pentu oli matkan aikana tullut kyllä synnytyskanavaan, mutta ei inahtanutkaan sieltä. Eläinlääk. yritti vetää pentua ulos, mutta ei saanut otetta siitä. Pennulta olivat sikiökalvot puhki, jota me suuresti ihmettelimme, sillä vettä emme olleet nähneet.
Pikaisten valmistelujen jälkeen Sewen kiikutettiin leikkauspöydälle ja minut ja Markus komennettiin avustajiksi pentujen hoidossa. Meitä etukäteen varoitettiin, että ensimmäinen pentu on todennäköisesti menetetty, mutta pelastetaan muut.
Ilomme oli suuri, kun kaikki neljä odottamaamme pentua selvisivät hengissä. Kiitokset vain eläinlääkäriasema Hertan tehokkaalle henkilökunnalle!
Kotona sitten punnitsimme pojat. Reippaan kokoisiahan ne ovat kaikki, pienin 210g ja suurin, se ensimmäinen, 250g.
Nyt äiti ja lapset voivat hyvin. Ja minkälainen äiti!! Heti kun Sewen oli kunnolla herännyt, se alkoi hoitaa lapsiaan huolellisesti ja rauhallisesti. Uskomatonta. Meitä varoitettiin siitäkin, että joiltakin nartuilta voi mennä keisarileikkauksen jälkeen vuorokausi, jopa puolitoista, ennenkuin ne tajuavat saaneensa pentuja ja alkavat hoitaa niitä.
Tänään pojat mönkivät itsekseen nisille vähän väliä. Ja makaavat sitten masut killillään emonsa kupeessa. Suloista!

3.9.2003 Mä sitten inhoan

näitä tietokoneita. Tuntuu uskomattomalta, että koneen avautuminen voi kestää niin kauan. Se rumpsuttaa ja ratisee pitkään ennenkuin työpöydälle tulevat kuvakkeet ja voin aloittaa. Mielestäni koneen pitää aueta samantien kun painan nappia. Suria laitteita!
Tänään tuntui siltä, että paskamaisia ovat parsonitkin. Tai ainakin yksi. Jouduin pikkuisen simputtamaan koko porukkaa Aina-Ilonan takia. 
Olimme lähdössä lenkille. Ajattelin ottaa koko kahdeksan lauman mukaan yhdellä kertaa, koska minua ei huvittanut tehdä kahta lenkkiä. Koirat tietysti olivat intoa pullollaan tajutessaan, että nyt ollaan lähdössä. Päästin koirat ulos ikäjärjestyksessä, lauman vanhin ensin. Hyvin meni aluksi, mutta sitten se pieni liukas-luikku Ilona puikahti oviaukosta numeron viisi kanssa yhtäaikaa- ja sen vuoro olisi ollut lauman viimeisenä. Hitsi, että suutuin. Ja koko homma uusiksi. Ensin kaikki vanhemmat sisään. Sitten yritin houkutella ja ottaa kiinni sitä pikku-riiviötä. Mutta eihän se tietystikään tullut- karkuun vain. No, jätin sen pihalle ja menin sisälle antamaan kovaäänisesti namia kaikille kilteille lauman jäsenille. Ei kauaa kestänyt, kun Ilonakin halusi sisälle namijaolle. Sisälle se pääsi, mutta ei saanut namia- vaikka olisi kai pitänyt palkita sisälletulosta, mutta minua niin kovasti hatutti. Ja sitten sama uusiksi, ja nyt menikin hyvin.
Lenkillä koko lauma (paitsi Luigii) pysytteli näköpiirissä. Ei sattunut riista kohdalle, onneksi. Lopuksi kaikki pääsivät uimaan. Ja minä kaivoin lähes sata, no, ainakin kymmenen hirvikärpästä tukastani.
Illalla olimme Sanin kanssa luolaharkoissa. Ihanaa, kun koiralla on intoa- Sanillahan sitä riittää vähän liiaksikin. Harkoissa tapasimme monta ystävää. Terveisiä vain Fiinalle, Mumballe ja Kaisalle ihmisineen!

24.8.2003 Kukakohan siivoaisi ja koska?

Niinpä. Kyllä taas huushollista näkee, että on lennetty koko viikonloppu tukka putkella koiramaisissa jutuissa. Onneksi- tai siis epäonneksi tuo sotku ei karkaa.
Eilen Tuusulassa parhaat tulokset teki Bim. Eka kisa 0vp, sijoitus neljäs ja toinen kisa 5 vp, sijoitus toinen.
Tänään Sani sijoittui 10 vp:llä kolmanneksi, Tuikku Valon-tytär vitosella toiseksi ja Nixon Valon veli tuloksella 2,5 toiseksi. Kaikki tietysti omissa luokissaan.
Kisojen välillä käväisimme Tuomarinkartanon pentunäyttelyssä, jossa Valon tytär Patchouli eli Alma sai sileän ykkösen. Ja vettä satoi koko kesän edestä.
Meillä oli tänään taas Lembergien kanssa koirien vaihtopäivä. Otimme aamulla agilitykisaan heiltä mukaan pikku-Lunan ja Nelsonin, ja jätimme heille hoitoon Luigiin ja Aina-Ilonan. Tekevätköhän perheet ihmislasten kanssa tuollaisia vaihtoja? Toimii ainakin meillä koirien kanssa hyvin.
Aina-Ilonasta tuli mieleeni viime viikon maanantai, jolloin sijoituskotiäiti Annamari toi sen meille hoitoon. Annamari ajoi pihaan ja kaikki senhetkisen lauman neljä narttua juoksivat vastaan. Ennenkuin minä ehdin paikalle, oli Annamari avannut autonsa oven ja laskenut molemmat koiransa eli Ilonan (Valon tytär 7kk) ja Essin (aikuinen narttu, 2v) pihalle. Ehdin ajatella, että hui kauheeta, nyt tulee ruumiita. Senhän toki tiedän, että omat narttuni eivät tappele, jos joku ei aloita. No, ei aloittanut Essikään. Siinä tytöt sitten hieman jäykistelivät, mutta ei sen kummempaa. Katsoimme kuitenkin parhaaksi laittaa kahvittelun ajaksi Essin autoon. Mutta Essipä karkasi auton raolleen jätetystä ikkunasta pihalle ja sisälle taloon. No, siinä me sitten joimme kahvit ja koirat juoksentelivat ulos ja sisään. Kohtasipa Essi elämänsä ensimmäisen kerran kissankin ihan face to face. Totesi vain, että ai, kissa! Ei kai tolle mitään tarvi tehdä, kun muutkaan eivät tee.
Että sellaisia nämä parsonit ovat!

23.8.2003 Lenkillä

Eräs naapurini ihmetteli, että miksi viitsin rampata joka ikinen päivä metsässä. Kun sanoin, että koirat on pakko lenkittää joka päivä, hän totesi:" Etkö voi sanoa niille, että hus, hus metsään juoksemaan!" Toki voin niin sanoa, mutta eihän tämä lauma lähde lenkille ilman johtajaa. Meillä on koko kesän avoimet ovet ulos ja sisään. Jos minä olen sisällä, ovat koiratkin sisällä. Tosin ne, varsinkin nuorimmat, käyvät välillä spurttailemassa hevostarhassa (silloin kun hevoset ovat sisällä) ja tietysti välillä käyvät myöskin kaivamassa myyriä. Mutta silti ne innolla odottavat jokapäiväistä lenkkiä minun tai Marjun kanssa.
Lenkille lähtö onkin sitten aivan kamalaa touhotusta. Minä laitan namit ja kyypakkauksen taskuun ja muutaman hihnan vyötärön ympärille.  Koirat haukkuvat ja säntäilevät pitkin pihaa. Jos joku on kuullut Sanin haukun, ymmärtää että korvatulpat olisivat tarpeen. Moni pennunostaja kysyy, että haukkuvatko parsonit. Kyllä ne kiihtyessään haukkuvat! (Muuten en pidä tätä rotua haukkuherkkänä.) Sitten kun lähdemme matkaan, alkavat alkumetreillä vaaran hetket. Valo intoutuu haastamaan Täplän juoksemaan. Ja kyllä Vanhassa Rouvassakin on virtaa. Se saattaa pinkoa peppu maata viistäen  hurjaa vauhtia pitkin peltoa Valon ahdistellessa.
Mutta Zoralla vasta hankalaa alkumetreillä on. Zorahan pinkaisee heti pihasta hurjaan juoksuun. Sen perässä ja kyljissä roikkuu kaksikko Sani ja Lantti. Sani kimittää ja juoksee koko ajan kylkimyyryä, jos pysyy vauhdissa. Lantti hyökkii ja yrittää näykkiä idoliaan. Kyllä täytyy koiralla olla pitkä pinna, että se sallii kaiken tuon. Zora juoksee omaa juoksuaan ja joskus, hyvin harvoin, se rökittää Lanttia hieman (niin, että Lantilta pääsee itku)- ja eikun matka jatkuu.
Nyt olen Zoran "suojelemiseksi" alkanut alkumatkasta kuljettaa Sania tai Lanttia hihnassa. Se heti hieman rauhoittaa menoa. Mutta, mitä mahtaisi joku koiraterapeutti sanoa tuosta hössötyksestä ;)
Zora, muuten, ei tarvinnut tänään kotona ruokaa. Se hankki lenkillä ruuan itselleen-ja kyllä vähän kavereillekin. Erään pellon reunassa Zora juoksi taas edellä (kuinkas muuten). Yht´äkkiä se nosti kuonon ilmaan, selvästi haistaen jotain, ja eikun kohti hajua. Ja koko ,tällä kertaa neljän nartun, lauma perään. Sitten kuului vaimeaa murinaa, mutta ei näkynyt mitään. Minun oli pakko mennä katsomaan. Siellähän Zora einesti jotain epämääräistä sykkyräsuolta , ja muut kateellisina katsoivat. Vieressä olevista karvoista päättelin, että kyseessä oli jänis. Mikä lie oli pupun tappanut. Mielestäni ainakin pöllöjen jäljiltä on nimenomaan suolistokin syöty, mutta nyt se kyllä katosi Zoran kitaan. Yök! Kun Zora oli riittävästi syönyt, saivat muutkin nälkäiset osansa! Ai, että miksi annoin Zoran syödä, enkä vienyt sitä pois. Olen sen verran laihialainen, että ajattelin säästää ruokintakustannuksissa :O)

16.8.2003 Kuraa ja karvoja

Terveisiä saunasta. Tänään ei vesisateen takia päässyt mukanani saunaan muut kuin Täplä, Lauman Kunkku. Kaikki koirat sinne kyllä mielellään tulisivat. Ne ovat mukana saunan lämmityksessä, ja kun laitan kylpytakin päälle, on koko lauma jo ovella odottamassa. Ei niin, että ne olisivat mitään puhtausintoilijoita, ei toki, niitä kiinnostaa lähinnä saunamakkara, joka lämmitetään kiukaalla. Toki ne mielellään myös makoilevat lauteilla, mutta olemme tehneet periaatepäätöksen, että lauteet on varattu ihmisille. Siispä lauma makaa saunakamarissa ja odottaa kiuasmakkaraansa.
Tänään siis mukaan pääsi vain Täplä, sillä en jaksa sadatta kertaa putsata koko lauman tassuja. Niin hyvää kun sade luonnolle tekeekin, niin minulle se teettää vain lisää työtä. Vaikka parsonin puhdistaakin helposti, niin kuusitoista tassuparia ja kahdeksan mahanalustaa monta kertaa päivässä, käy jo työstä. Tosin tänään on ollut vain neljä koiraa, sillä Marjulla on neljä mukana Kouvolassa kisareissulla (kts. Uutisia sivut).
Vaikka sanoin, että koirat eivät ole puhtausintoilijoita, niin kyllä ne ovat onnellisia päästessään nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Tänään oli taas lakananvaihtopäivä. Vaihda siinä sitten lakanoita, kun kaikki neljä auttavat parhaansa mukaan, ovat siis koko ajan tiellä. Meillä kun koirien on sallittu nukkua sängyssä (neljä parsonia mahtuu hyvin viereeni), niin lakanoita joutuu vaihtamaan tuhkatiheään. Taas olisi pakko mennä Hobby Hallin lakanakauppaan.
Olen monesti päättänyt, että NYT SE ON LOPPU- koirien sängyssä nukkuminen siis. Niin, siis koirien nukkuminen MINUN sängyssäni. Mutta kun me kuitenkin mahdumme siihen hyvin, ja nukumme siinä niin hyvin...

11.8.2003 Vilinää ja vilskettä

Tänään on taas ollut Kirin Farmilla melkoinen hulabaloo. Omien seitsemän koiran lisäksi on eilisestä asti ollut meillä hoidossa Zoran tyttö Fiina, joka on oikein suloinen pieni parsonneiti. Tänään aamupäivällä kävi lenkillä kanssamme Peppi (Kylini Galadriel). Koirat juoksivat innoissaan metsässä ja kävivät tietenkin taas uimassa. Illalla sitten tulivat turkulaiset käymään. Zoran tyttö Penny kävi ultraäänessä ja on kantava, pentujen laskettu syntymäaika on noin syyskuun puolivälissä. Pennyn mukana reissussa oli Snoopyn poika Cosmo. Ultraäänen jälkeen menimme tietysti taas metsään koirien kanssa lenkille, ja kyllä pienet valkoiset taas nauttivat. Hassua, miten sisarpuolet Lantti ja Cosmo ovat kuin kaksi marjaa. Täytyisi ilmoittaa ne näyttelyyn parikilpailuun! Nyt talo on rauhoittunut, ja vaikka talossa on kahdeksan parsonia, täällä on hyvin, hyvin rauhallista ja hiljaista.

6.8.2003 Open Show ja vähän muutakin

Tänään sain vihdoin leikattua nurmikon, joka on saanut suht´rauhassa rehoittaa kiireiden takia koko kesän :)
Open Show, kesän yksi tärkeimmistä tapahtumista on nyt takanapäin. Lämpimiä kiitoksia ja ajatuksia lähetän kaikille, jotka taas kerran uhrasivat aikaansa ja voimiaan, jotta tuo yhdistyksen jokakesäinen päätapahtuma saatiin kunnialla vietyä läpi.
Uutisia sivuilta löytyvät koiriemme tulokset. Täytyy tässä kuitenkin vähän vielä laajemmin käsitellä tuota tapahtumaa ;). Siis: Matkaan lähdimme Marjun ja seitsemän parsonnartun kanssa agilitykavereiltamme lainatulla hulppealla asuntoautolla lauantaiaamuna aikaisin - tosin minä nukuin tunnin pommiin! Jäi meikit laittamatta ja alkuhössäkkä oli valmis. Paikalle ehdimme kuitenkin lähes sovittuun aikaan. Pennut arvosteli herra Terry Harcourt-Morris. Valon pentu Basilika, jolta oikeastaan odotin kaikkein parasta sijoitusta, pelkäsi tuota isokokoista kovaäänistä tuomaria, niin ettei tuomari pystynyt sitä oikein arvostelemaan, eikä se tietenkään sijoittunut. Rosmariini taas oli tuomarin mielestä oikein luoksepäästävä, mutta aivan liian laiha. Meinasin pyllylleni pudota- ensimmäinen kerta, kun meidän jotain koiraa moititaan laihaksi, yleensä on tismalleen päinvastoin. Oikeastaan olin tuosta lauseesta aika onnellinen.
Sanista sanoi tuomari Vera Harcourt-Morris, että "Bizzy, little terrier". Kuvaa oikein hyvin ropeli-Santelia. Mutta huippu oli mielestäni, kun tuomari sanoi Zorasta, että vaikuttaa koiralta, joka jaksaa työskennellä koko päivän. Niinhän se jaksaakin. Mutta näyttely on Zorasta niin ikävystyttävää, että jouduin kantamaan sen kehään ja kehästä pois :) Tuomarin kommentti vielä Zorasta: "Shown well" eli hyvin esitetty- no, eipä paljon voi esittää koiraa, joka seisoo kuin patsas. Mutta siinä se on villakoiran ydin- tuomarit pitävät koirista, jotka seisovat hyvin pakoillaan.
Tyytyväinen olen koiriemme sijoituksiin, mutta ei tässä vielä kaikki. Snoopyn ja Luigiin lapset ja lapsenlapsetkin pärjäsivät hyvin. Nyt harmittaa, etten ottanut noita poikia mukaan. Snoopyn poika Romppu (Grwagged Annwn Gryffindor) voitti nuortenluokan urokset ja oli paras uros-kisassa 4. (37 urosta ilmoitettu). Junioriluokan uroksissa sijoittuivat Snoopyn pojat Rusthollin Ibsen, Izac ja Iwo kolmanneksi, neljänneksi ja viidenneksi (12). Luigiin poika Tallitontun Nooa oli pikkupentuluokan 3. (12); Parlittanin Nicki oli avoimen luokan uroksissa 3. (6) ja Parlittanin Peppiina nuortenluokan nartuissa 5. (13). Luigiin tyttären, Rusthollin Hertta, pojat olivat pentuluokassa 1. ja 2. (6) ja tytär 3. (6). Hertan veljen, Hipin, lapset sijoittuivat junioriluokan nartuissa 3. ja 5. (Kennel Miselin). Syystä olen ylpeä!
Äsken sain kuulla vielä iloisia uutisia. Hevoseni Irtopala oli tänään Vermossa 4. mahtavalla ajalla 26.9a. Tamma on nyt kunnossa. Kaksi viikoa sitten se voitti Vermossa. Toinen iloinen uutinen tuli Sari Puusaarelta. Hän oli voittanut seuransa epäviralliset agilitykisat Tuikun kanssa, 0 virhettä, 6 sek. alle ihanneajan. Toinen oli Luigiin poika Nikke :). Että kyllä kelpaa.  

27.7.2003 Vielä Luigiista

Poika on aivan toipunut, ei hätiä mitiä. Mutta viimeksi en enää jaksanut kirjoittaa siitä, kuinka IHANA poika Luigii on. Ei todellakaan voi olla ihanampaa urosta luonteeltaan kuin tuo meidän Luigii Amaretto. Siellä eläinlääkärillä nim. se taas osoitti suuren fiksuutensa ja hienoutensa. Eläinlääkäri sai tehdä Luigiille kaikki tutkimukset ja testit, käännellä ja väännellä sitä, puristella anaalit ja tutkia eturauhasen, ottaa verinäytteen, laittaa tipan- ja poika vain seisoo ja sallii kaiken tehtävän. Sitä ei hetkauta vaikka ohi kannetaan mopsia ja kissaa, tai vierestä kulkee dalmis ja dobberi. Eläinlääkäri olisi halunnut rauhoittaa Luigiin etujalkojen kuvausta varten, mutta turhaahan se olisi ollut. Luigii makasi kuvauksen ajan juuri siinä asennossa ja paikassa, mihin se laitettiin.
En tosin voi moittia Biminkään käytöstä eläinlääkärillä. On todellakin ihanaa, kun koiran kanssa ei tarvitse hävetä sen käytöstä, eikä tarvitse pelätä, että se puree eläinlääkäriä. No, Bimikin on toipunut hyvin. Huomenna otetaan jalasta tikit ja antibioottia jatketaan vielä muutama päivä.
Meillä on taas ollut vähän trafiikkia. Eilen kävi jenkkituontinarttumme Tellu perheensä kanssa kyläilemässä. Ensin vähän siistittiin Tellua Open Show´ta varten ja sitten käytiin rannassa uittamassa koiria. Kyllä oli Lantilla ja Tellulla hauskaa.
Illalla sitten haimme Espoosta hoitoon sijoitusnarttumme Ilonan. Ilonan "matte" Annamari on töissä rippileirillä ja Ilona saa olla meillä kesälomalla koko viikon. Puolivuotias Ilona on todellinen "Aina-Ilona", sydänten murskaaja. Ulkoista olemusta tosin kuvaa parhaiten sana "koipeliini".
Tänään kävi tiineystarkastuksessa Sanin sisko Nelli. Nelli odottaa vauvoja Lennille, upeeta. Nelliä voi ihailla netissä sivuilla www.geocities.com/kneuvonen/
Ai, niin. Eilen täytti Valon edellinen pentue 18kk, eli pennut saavat aloittaa virallisen agilityuran. Ja Tuikku aloittikin heti. Hän sijoittui Mikkelissä kolmanneksi viidellä virhepisteellä. Onnea Sari ja Tuikku!

21.7.2003 Kesällä kiire...ja helle

Koko kesä on menty tukka putkella tapahtumasta toiseen. Ja rahaa palaa.
Kesäkuun viimeisen viikonlopun vietimme Savitaipaleella agilityleirillä. Leiripaikka, Haukkulaakso, oli mahtava siisteine mökkeineen, "miehistösaunoineen" ja tilavine ruokailu-ja oleskelutiloineen. Suurkiitokset Lindin Annelle ja kumppaneille vaivannäöstä! Erityiskiitos vielä "kokki-kolmoselle"! 
Leirillä oli lauantaina ohjattua agilityharjoittelua ja sunnuntaina parsonien ja pikkurusseleiden agilitymestaruuskisa.
Paikalla oli runsaasti mukavia parsoneita ja pikkurusseleita ohjaajineen ja taustajoukkoineen.
Seuraava viikonloppu hujahtikin sitten agirodussa. Satu Pihlajamäki (Nixonin ja Liisan "matte") oli "häätänyt" vanhempansa mökille, ja niinpä me saimme majoittua ruhtinaallisesti suureen omakotitaloon. Suuri talon piti ollakin, sillä meitä oli yöpymässä 4 ihmistä ja 11 parsonia. Taaskin sopu sijan antoi.
Kyllä ne parsonin omistajat, jotka eivät ole uskaltautuneet mukaan agirotuun, menettävät paljon. On se vain niin mahtava ja hauska tapahtuma.
Ei yhtään hävettänyt eikä tahtia haitannut, vaikka yhdessä möllijoukkueessamme yksi osallistujista karkasi kolme kertaa radalta ja toinen roikkui mieluummin hampaineen omistajansa tossussa kun suoritti rataa. Yleisöllä ainakin oli hauskaa.
Minua itseäni jännitti eniten Zoran suoritus. Zora oli varakoiran varakoira, ja joutui radalle kun kaksi joukkueen koiraa estyi saapumasta. Voihan nenä. Buukkasin radan reunoille "sisäänheittäjiä", sillä olin varma, että Zora karkaa radalta metsästämään. Vaan ihme ja kumma, eihän se mihinkään karannut. Suoritti kaikki esteet puhtaasti, jopa pujottelun. Mutta aikaa meni- en ole ikinä nähnyt agilityradalla yhtä hidasta suoritusta. Marjulla, joka ohjasi Zoraa oli kyllä hiki!
Seuraavana viikonloppuna oli sitten vuorossa pentunäyttely Tuomarinkartanossa. Siitäkin tietoa löytyy Uutisia-sivuiltamme.
Ja nyt menneenä viikonloppuna meidän piti sitten olla jännittämässä Bimin ja Marjun suoritusta agilityn MM-karsinnoissa. Mutta emmepä olleetkaan. Bim nimittäin järjesti meille ikimuistoisen torstai-illan ottelemalla mäyrän kanssa. Olimme palaamassa uimasta kotipihalle, kun Bim äkkäsi mäyrän- ja ei muuta kuin menoksi, ei auttanut korkeat ceet eikä mikään muukaan. Kun vihdoin saimme Bimin pois mäyrän kimpusta, vai pitäisikö sanoa mäyrän Bimin kimpusta, oli jälki aika hurjaa. Naama oli kuin lihanuijalla muotoiltu ja vasemmassa etujalassa ylimmän anturan alla oli repsottava haava. Ei muuta kuin koira autoon ja päivystävän eläinlääkärin luo. Siellä sitten koiraa nesteytettiin, haavat putsattiin huolella, pari tikkiä jalkaan, kipulääkettä suoneen ja antibioottia nahan alle. Se jalan haava oli aika paha, sillä koukistajajänne oli näkyvissä, mutta ei onneksi vaurioitunut. Bim vaikuttaa toipuvan aika vauhtia, oli nim. rätti jalassa jo tänään menossa kaivamaan myyriä.
Ei ne torstain tapahtumat oikeastaan vielä tuossa olleet. Olin nim. viettänyt päivän Luigiin kanssa eläinlääkärillä. Se ei suostunut kävelemään-ja sitten kun käveli, se käveli kuin vanha vaari. Tutkin Luigiin huolella, ja mielestäni sillä oli lihakset jumissa. Se nimittäin oli ollut pitkällä, pitkällä vauhdikkaalla lenkillä (ihan issekseen) melkoisessa helteessä ja sitten se vielä oli illalla kaivanut myyriä hurjalla vimmalla pari tuntia. Mutta koska Luigiilla oli kerran aikaisemmin ollut samantapaisia oireita ja silloin sillä oli seerumin kalkkiarvo lähes nolla, en uskaltanut luottaa omaan diagnoosiini. (Se Luigiin kalkkiarvon romahdus johtui mitä ilmeisemmin myrkytyksestä, jonka aiheutti tippa jäähdytin-tai jarrunestettä vesilammikossa). Silloin Luigiilla oli myös oireena korkea pulssi, nyt pulssi oli ihan normaali. No, eikun eläinlääkäriin. Luigii tutkittiin läpikotaisin anaaleita ja eturauhasta myöten, kuvattiin etujalat (niitä vähän aristi), tsekattiin pissa ja tehtiin neurologisia testejä ja "palautumistestejä" ja tutkittiin veri. Nyt yllättäen havaittiin matala seerumin kaliumarvo. Ei kai mikään ihme, jos nestetasapainoarvot vähän heittelevät rasituksessa tässä helteessä. Joka tapauksessa Luigiille tiputettiin nestettä, jolla saatiin nestetasapaino korjattua. Niin, ja sitten se sai kipulääkettä. Ja nyt Luigii on taas oma itsensä. 
Mutta minä en- arvatkaapa, paljonko nuo lystit maksoivat. Niin paljon, etten voi syödä kuin vettä ja leipää seuraavat puoli vuotta ;(.

16.6.2003 Olipa kiva viikonloppu

Olimme perjantaista sunnuntaihin leirillä Ristiinassa. Perjantaina pakkasimme isännän Hiaceen 7 parsonia ja valtavan määrän tavaraa. Täplä-rouva sai istua Marjun ja minun kanssa etupenkillä, muut matkustivat häkeissä takana. Ensimmäisen yön nukuimme koiralauman kanssa autossa, mutta oli se niin ahdasta ja kylmääkin, että seuraavan yön nukuimme oikein mielellämme Koivakkalan koulun luokkahuoneessa.
Lauantaiaamuna osallistui Luigiimme jalostustarkastukseen, joka oli järjestetty leirin yhteyteen. Marju lähti Bimin ja Valon kanssa Mikkeliin agilitykisoihin. Minä olin metsäjälkiharjoitteluryhmässä. Oli hieman vaikeuksia päättää, minkä koiran otan harjoittelemaan, mutta sitten päätin ottaa nuorimmaisen eli Lantin. Annen ja Petrin hyvällä opastuksella saimme harjoitusjäljet merkattua ja veretettyä ja sitten vain jälkinarun päähän. Mielestäni Lantti jäljesti todella hyvin.
Petri jaksoi vielä harjoituksen jälkeen mennä metsään tekemään täysimittaisen jäljen Luigiille. Petrin tehdessä jälkeä maa oli kuiva. Sitten alkoi sataa ja satoikin runsaasti. Lähdimme jäljestämään jäljen ollessa suhteellisen tuore eli n. 4 tuntia vanha. Luigii teki yhden "hukan", mutta mielestäni harjoittelumme vähyys huomioonottaen, toimi kuitenkin oikein lupaavasti. Jäljeltä autolle palatessamme, saimme niskaamme raekuuron:/
Iltaohjelmassa oli koirien pikajuoksu, jonka voitti Luigiin tytär Hertta. Ja sitten tietysti saunaan (mutta ei uimaan, hrrr...) ja grillaamaan. Nuotiolla sitten vierähtikin aika lähes aamunsarastukseen.
Sunnuntaiaamuna ensimmäisenä ohjelmassa oli vesiriistaharjoitus. Osallistuin harjoitukseen Sanin ja Lantin kanssa. Molemmat koirat menivät veteen hyvin. Kumpikin nouti linnun vedestä (Sani tosin vasta, kun olin ensin vetänyt keksillä sen lähemmäs rantaa) Ja molemmat vielä jäljestivät laahausjäljenkin hyvin. Silti tämä oli enemmän Lantin laji.
Marju lähti taas Mikkeliin agilitykisoihin. Ja pärjäsikin ihan hyvin. Bimin kanssa viikonlopun saaliina mahdollisuus osallistua SM-kisoihin ja MM-karsintoihin.
Ja sitten oli ohjelmassa tutustuminen luolakoetoimintaan. Lantti kyllä rähjäsi ketulle, mutta luolasto navetan vintillä oli sen mielestä pikkuisen epäilyttävä. Ehkä Lantille riittää agility, MEJÄ, vesiriista ja tokoilu.(Ihan kuin puhuisi nykyajan lasten harrastusmäärästä:)). Sani kävi niin kuumana, että luulin sen saavan sydärin, tarkoittaa sitä että Sani toimi niin hyvin, että yritämme syksyllä luolakokeisiin.
Kiva leiri ihanalla paikalla. Hyvin järjestetty kaikin puolin- ja ruokakin oli hyvää ja sitä oli riittävästi :)
Nuorin leirin lajeihin tuttavuutta tehnyt oli Peppi (Kylini Galadriel), jonka osaomistaja olen. Peppi on yliveto:)
Kivaa oli myös Valon ja Elviksen lasten menestys pentunäyttelyssä. Tarkemmin Uutisia-sivuillamme.
Zora, jota ei vesilinnun nouto kiinnostanut pätkääkään, ja joka ei oikein uskottavasti toiminut keinoluolillakaan viikonlopun aikana, sai taas nyt illalla aikaiseksi minulle harmaita hiuksia. Iltalenkillämme se katosi mäyrän kanssa luolaan. Melkein tunnin Zora ehti "temuta" mäyrän kanssa, ennenkuin sain sen persauksista otteen ja vedettyä pois luolasta. Hitsi, se oli minulle katkera! Kostoksi Zora kävi kotimatkalla vilvoittelemassa suo-ojassa. Valkoisesta koirasta tuli hetkessä musta;)

8.6.2003 Välillä menestystäkin

Tänään Salon näyttelyssä oli Anne Pallaskallion kanssa yhdessä omistamamme Rane (Yes Sir v.d. Elshof Farm) ROP-pentu. VSP-pentu oli omistamani, Saara Innasen luona asuva, Zoran tytär Fiina (Tupla-Täplän Candy Queen). Kilpakumppaneita ei tosin ollut:)
Marjulla oli taas agilitypuolella menestystä. Eilen teki Bim puhtaan radan ja sai SM-nollan ja oli kisan neljäs (37 koirakkoa) ja tänään vuorostaan Nelson sai SM-nollan ja oli neljäs (30 koirakkoa).
Toukokuu ja tämä kesän alku on mennyt oikeastaan ihan vallan koiratouhujen parissa. Olin mm. kahdessa MEJÄ-kokeessa Sanin kanssa ihan Ristiinassa saakka. Ensimmäiseen kokeeseen valmistauduin oikein huolella. Viikon ajan huolsin itseäni. Ensin hoidin kynnet ja kynsinauhat kuntoon. Seuraavana päivänä nypin kulmat ja laitoin niihin kestovärin. Sitten oli vuorossa kropan kuivaharjaus ja rasvaus. Sitten tietysti kävin kampaajalla jne. Niin, ja sitten menimme kokeeseen. Ai, että miten valmistin koiran. No silleen, että tein Sanille yhden lyhykäisen jäljen, jonka Marju sitten Sanin kanssa jäljesti;)
Ihan oikeasti keskityin itseeni paljon enemmän kuin koiraan. Mutta koira toimi siitä huolimatta hyvin. Me emme todellakaan ole Sanin kanssa tuota yhtä jälkeä enempää harjoitelleet. Luotimme siihen, kun Sanin edellinen omistaja kertoi, että se toimii. He olivat edellisenä keväänä olleet Sanin kanssa noutajaporukan vetämällä kahden päivän koulutusleirillä. Ja hyvinhän tuo toimii. En millään voi ymmärtää tuota koiran mahtavaa hajuaistia. Lähes vuorokauden vanha jälki, ja siinä vain sitä sitten seurataan nenä maassa, avoimessa luokassa 900 metriä ja kaksi 90 asteen kulmaa. 
On se vain ihmeellistä!
Molemmista kokeista tuli kakkostulos. Ensimmäisessä kokeessa tuli hukka ensimmäisellä osuudella ja muutenkin se alku oli aika "hösellystä". Mutta sitten kun ensimmäinen makuu löytyi, jäljesti Sani siitä eteenpäin kaadolle kuin juna.
Toisessa kokeessa Sani lähti jäljelle empimättä ilman pienintäkään haparointia. Siellä sitten kuitenkin toisella osuudella Sani kierteli ja kaarteli aika lailla, mutta etsi kuitenkin koko ajan, hukkaa ei tullut, mutta tuomari verotti kuitenkin pisteitä, niin että ykköstulos jäi pisteen päähän :(
Ensi viikonloppuna on sitten vuorossa parsonien koulutusleiri. Siellä opiskellaan Mejä-, luola-ja vesiriista-asioita. 

1.6.2003 Keskinkertaista

Kiukuttelin tässä päivänä muutamana Marjulle: "On se kummallista, että vaikka kuinka touhuamme näiden koiriemme kanssa, niin se suuri menestys antaa odottaa itseään. Tämmöisiä keskitason pulliaisia sekä koirat että omistaja ." Johon Marju: "Älä nyt, koiriamme juuri kehuttiin Vermossa. Ovat kuulemma erittäin hyviä siivoamaan!" Niinpä niin- Sani varsinkin on niin ahne, että muruakaan ei jää lattialle. Samaa asiaa manailin vielä töissä Sadulle, jolla on Valon veli Nixon ja Luigiin sisko Liisa. Sadun vastaus kuului:"Miksi koiriesi pitäisi olla huippuhyviä näyttely- tai käyttökoiria? Eikö tärkeämpää ole, että ne eivät rähjää ja tappele ja että niiden kanssa on ilo tehdä kaikenlaista. Ja ajattele kuinka mukavia ja helppoja matkakumppaneita ne ovat." No, niin tietysti- ja kuinka paljon iloa ne minulle tuottavatkaan:)

Päiväkirja 1-5/2003

Päiväkirja 6-12/2002

Päiväkirja 1-6/2002